psychotropic
zone
line

 
 
Velvetcut: Electric Tree
Secret Entertainment (SCR001)

Velvetcut on vuonna 2001 perustettu elektronista rockia soittava yhtye Espoosta. Bändi sai alkunsa keulakuvansa Tomi Asuintuvan sooloprojektina, ja vähän samaan on taas päädytty, sillä tällä bändin kolmannella levyllä Tomi on soittaa ja laulaa kaiken itse, vaikka livekokoonpanossa on mukana myös muita. Vaikka bändi onkin vaikuttanut jo kauan, en ole heistä ennen kuullut. Electric Tree on joka tapauksessa saanut hyvän vastaanoton ainakin suomalaisessa mediassa, ja helmikuussa rajoitettuna, käsin numeroituna 500 kappaleen painoksena Suomessa julkaistu CD on sittemmin nähnyt päivän valon myös ympäri Eurooppaa.

Promokirje sanoo, että uudella levyllä ”…Velvetcut ottaa askeleen kohti Nine Inch Nailsin, IAMXn ja Musen viitoittamaa elektronisempaa tietä”, ja vähän siltähän tämä kuulostaa. Kitarat surisevat välillä aika raskaasti, ohjelmoidut rummut määräävät tahdin ja koskettimet luovat mielenkiintoisia maailmoja. Tomin melodinen laulu on aika poppia, mutta hyvä äänihän hänellä on. Kappaleissa on kohtuullisesti koukkuja ja monenlaisia tunnelmia. ”Farewell and Goodbye” tuo vähän mieleen Depeche Moden ja U2.n risteytyksen. Loppua kohden fiilis rauhoittuu, ja pari viimeistä raitaa ”N.O.G” ja ”Heavy to Climb (Part II)” ovat melkoisen hitaita. Ihan kelvollista modernia elektronista indierockiahan tämä on, mutta ei kyllä kauheasti minuun uppoa. Hyvän puolena pitäisin vain puolen tunnin kestoa, koska tähän ei ehdi kyllästyä. Tuotanto on myös hyvää ja ammattimaista. Bändi esiintyy tänä perjantaina Helsingin Club Libertéssä, jos kiinnostaa.

www.velvetcut.com
07.06.12 by Dj Astro



Bändit ja levy-yhtiöt
Dj Astro jos haluatte arvostelun levyistänne (ei nettilatauksia, kiitos!) ja saada ne mahdollisesti soittoon klubillamme, pyydämme ottamaan yhteyttä:

psychotropiczone(at)gmail.com


line
zone

© 2001–2013 www.unimeri.com