psychotropic
zone
line

 
 
Viima: Ajatuksia maailman laidalta
Viima Records (VIIMA-001)

Tämä on yksi parhaita progelevyjä, mitä olen kuullut vuosiin. Viima on Turusta kotoisin oleva bändi joka on saanut koottua debyyttilevylleen mielestäni kaiken oleellisen 70-luvun progressiivisesta rockista. No niin, aito Mellotron kyllä puuttuu… Ajatuksia maailman laidalta sisältää kaunista, King Crimsonin ensimmäisen levyn mieleen tuovaa, hieman folk –henkistä tavaraa, hieman raskaampaa menoa, upeita sävellyksiä, hienoja melodioita ja harmonioita, erittäin hyvän soundin, sopivan monipuolisen soitinarsenaalin, loistavaa soittoa, sekä heleä-äänisen naislaulajan. Kappaleet ovat tarpeeksi monipuolisia, mutta eivät turhan vaikeita tai monimutkaisia.

Levy lähtee käyntiin sateen äänellä, johon yhtyy pian ilmava akustinen kitara. Kohta mukaan tulee myös laulu ja komppi. Tämä on mukavan aurinkoinen, moniosainen biisi nimeltään ”Leijonan syksy”. Kivoja ja tyylikkäitä sooloja. Vähän tulee mieleen Gentle Giant. Levyn nimikkokappale seuraa, ja tuo elävästi mieleen Renaissancen. Varsinkin tässä kappaleessa laulu soundaa todella hyvältä. Hieno biisi, jossa on tilaa pianolle ja folk –henkisille melodioille. Ja analogisyntetisaattorit saavat minut aina kuumaksi! ”Ilmalaiva Italia” –kappaleessa on sekä kaunista, surullista ja rauhalista balladimenoa että välissä raskaampaa, King Crimsonilta kuulostavaa villiä revittelyä. ”Meri” alkaa meren äänillä ja kuulailla syntetisaattorisoundeilla johon pian yhtyy hyvin heleä kitara ja melko korkea laulu. Renaissance tulee tästäkin hienosta kappaleesta mieleen sekä myös paikoitellen Genesis. Välillä meno on hyvinkin progressiivista, ja huilu soolo on todella kiva. ”Luuttomat” sisältää kauniin ja surullisen, akustisella kitaralla soitetun osan jossa on hieno laulua sekä progemman, fonia sisältävän osan. Hyvä biisi, ja sanat myös! Levyn päättää hienosti ”Johdatus”, joka on pirteämpi ja hieman menevämpi kappale jossa on positiivisempi tunnelma ja mukavia melodioita. Aivan loppu kitarasoolon jälkeen on hyvin pianovoittoinen ja oikein hyvä lopetus tälle mahtavalle levylle! Kaikkien progressiivisen rockin ystävien kannattaa tämä ehdottomasti hankkia.

www.viima.fi
22.05.06 by Dj Astro



Dj Astro jos haluatte arvostelun levyistänne ja saada ne mahdollisesti soittoon klubillamme, pyydämme ottamaan yhteyttä:

psychotropiczone(at)gmail.com


line
zone

© 2001–2010 www.unimeri.com