zone
uutiset
arviot
haastattelut
liveraportit

klubi
soittolistat
astro
humanoid
kuvat
videot
linkit

unimeri

Englantilainen Porcupine Tree on parilla viimeisellä levyllään Deadwing ja Fear of a Blank Planet saavuttanut sen verran suurta suosiota, että jäähallikeikka jopa Suomessa on mahdollista. Alun perin keikkapaikaksi suunniteltu Kulttuuritalo myytiin loppuun niin nopeasti, että tilaisuus siirrettiin reippaasti enemmän vetävään Jäähalliin. Siellä en ollutkaan käynyt sitten Metallican And Justice for All -kiertueen. Aika lailla täyteen tämäkin tila tuli, joten kyllä bändillä selvästi Suomessa on yleisöä. Eikä suotta, sillä bändi on todella tiukassa iskussa, ja on onnistunut saamaan puolelleen perinteisemmän proge- ja popyleisön lisäksi myös paljon metallipäitä. Helsingissä ja myös seuraavana päivänä Tampereella lämmittelybändinä toimi Helsingin instrumentaalisen ja progressiivisen avaruus/transsirockin ylpeys Hidria Spacefolk, joka ainakin Helsingissä pärjäsi oikein hyvin.

Hidria Spacefolk

Ovet aukesivat klo 19:00. Salivalot sammuivat 19:45 ja Hidria Spacefolk asteli lavalle. Yhtyeen kaikilla jäsenillä ylimääräistä perkussionistia lukuun ottamatta näytti olevan nykyään lyhyt tukka. Bändi toivotti tässä vaiheessa melko tyhjälle salille ”tervetuloa tähän proge -iltaan”. Ensimmäisenä kuultiin pitkällä virvelikasvatuksella alkava, tuttu ”Symetria”, joka lähdettyään käyntiin 3/4-rytmillä tuo mieleen Kingston Wallin. Toinen kitaristi Sami oli aluksi turhan kovalla, ja kamat vähän kiersivät. Kappale muuttui raskaammaksi loppua kohden. Jotenkin tuntui, että bändi veti muutenkin vähän raskaammalla otteella kuin yleensä, vai johtuiko se vain tavallista kovemmasta volyymin määrästä? Toisen, myöskin uusimmalta studioalbumilta löytyvän kappaleen ”Radien” aikana soundi parani, ja salin alaosa alkoi täyttyä. Hyvää jumitusta ja välillä mentiin taas aika heviksi.

Seuraavaksi kuultiin 5/4-tahtilajissa etenevä ”Pajas”, jossa perkussionisti tuli mukaan. Bändi oli tulessa ja saimme kuulla tosi kovaa kitarasooloa. Kappaleen loppu oli rauhallisempaa fiilistelyä, ja taisi poiketa alkuperäisestä studioversiosta. Yleisö joka tapauksessa piti selvästi kuulemastaan ja hurrasi estotta. Hieman kraut rock -tyylinen 7/8-paukutus ”322” tuli seuraavaksi. Janne veteli välissä melko matalia taajuuksia syntetisaattoristaan. Loistavasti soitettu uuden levyn viimeinen, melko synkkä kappale ”Sine” lopetti hienon ja lyhyen setin. Loppu oli tosi tiukkaa kamaa jamihenkeen. Hyvä pojat! Nyt on sitten lämmitelty Ozric Tentaclesia, Hawkwindia ja Porcupine Treetä.

Tässä välissä oli hyvin aikaa käydä hörppäämässä yksi olut. Lisää porukkaa valui paikalle, ja kun intronauha alkoi soida 21:07, oli sali jo melko täynnä innokkaasti huutavaa fanijoukkoa. Hienoja, lähinnä uuden levyn tematiikkaan kuuluvia videoita varten bändin taakse oli viritetty suuri taustakangas. Keikan aloitti tuttuun tapaan myös uuden levyn ensimmäinen kappale ”Fear of a Blank Planet”, joka toimiikin erittäin hyvin heti kättelyssä. Mahtavaa! Vähän rauhallisemman, myöskin uudelta levyltä löytyvän biisin ”What Happens Here?” alussa Steven lauleskeli ilman kitaraansa, ja taustalle heijastettiin jänniä kuvioita. Sitten palattiin vähän vanhempaan materiaaliin, kun kuulimme kappaleen ”Sound of Muzak” In Absentia -levyltä. Singebiisi ”Lazarus” sai esiin paljon tupakansytyttimiä ja taustalla pyörivät vanhat kaitafilmit kuvaten perhe-elämää. Aplodit kappaleen jälkeen olivat raikuvat!

Porcupine Tree

Porcupine Tree

Tässä vaiheessa iltaa oli vuoro uuden levyn pitkälle pääkappaleelle ”Anesthetize”. Taustalla pyöri nopeutettua videokuvaa, ja Steven Wilson soitteli välillä koskettimia. Rauhallisemmassa, Pink Floyd -tyylisessä kohdassa näytetyt hidastetut jättimäiset aallot sopivat erittäin hyvin tunnelmaan. Nykivää heviä ja kauniin kertosäkeen sisältävä ”Open Car” sai yleisön heiluttamaan nyrkkejään ilmassa. Sitten soitettiin yli kymmenen vuoden takainen ”Dark Matter”, joka aloitettiin hienolla, mystisellä ja ambientilla syntetisaattorijutulla. Taustakankaalle heijastettiin vähän psykedeelisempiä kuvia. Oli hieno kuulla myös hieman vanhempaa materiaalia, mutta milloin on kolmen ensimmäisen levyn vuoro? Edes ”Radioactive Toyta” ei nimittäin kuultu? Rankka ”Blackest Eyes” sai yleisön pähkinöiksi. Raskasta kamaa! ”Hate Song” Lightbulb Sunilta tuli seuraavaksi, ja Colin Edwin aloitteli kappaleen hienosti bassollaan. Tässä Wes ei soittanut ollenkaan kitaraa, mutta lauloi kuitenkin välillä taustoja. Steven innostui friikkailemaan kitarallaan melko psykedeelisiä juttuja ja jammailevassa lopussa myös rumpali Gavin Harrison sai esitellä taitojaan. Huippukaunis ja surullinen ”A Smart Kid” oli vuorossa seuraavaksi, välissä tuli ohjelmoitua rytmiä. ”Way Out of Here” uudelta levyltä oli yksi keikan maagisimmista hetkistä. Saman levyn viimeinen kappale ”Sleep Together” hassun robottivideonsa ja muun psykedeelisen kuvamateriaalin kanssa lopetti varsinaisen setin. Lopussa Steven soitteli taas koskettimia.

Porcupine Tree

Porcupine Tree antoi yleisön hurrata ihan rauhassa, ennen kuin he palasivat lavalle soittamaan vanhan singlebiisin ”Waiting Phase 1”. Wes soitti akustista kitaraa, ja tämä hieno kappale oli todella kiva kuulla! ”Trains” oli tämän jälkeen luonnollinen valinta, ja yleisö oli innoissaan. Upea kappale tämäkin. Lopuksi bändi antoi meille vielä ”Halon” Deadwing -levyltään, ja täytyy sanoa että tämä oli todella vahva esitys. Kappaleen sanoituksia heijastettiin seinälle mikä toimi hyvin. Erittäin mahtava lopetus upealla keikalle! Soundi oli erittäin hyvä, ja muusikkoinahan nämä kaverit ovat ihan huippuluokkaa. Steven Wilsonin lauluääni on uskomattoman tunteellinen ja kaunis, en koskaan väsy kuuntelemaan häntä. Yksi parhaista tänä vuonna (tai ikinä) näkemistäni keikoista. Bändi lupasi tulla pian takaisin, ja minä ainakin aion olla taas paikalla!

Porcupine Tree

http://www.hidriaspacefolk.st
http://www.porcupinetree.com

takaisin alkuun

Jostain syystä en ollut aikaisemmin käynyt kokeelliseen musiikkiin ja filmeihin erikoistuneella Black Box -klubilla, joka on viime aikoina ollut yleensä Semifinalissa, vaikka kiinnostavia artisteja Artemilla on kyllä kieltämättä ollut. Viikolla ei vain yleensä tule lähdettyä minnekään, kun on seuraavana aamuna oltava töissä... Mutta tällä kertaa oli pakko lähteä, ja kyllä kannatti! Hush Arbors oli valitettavasti joutunut peruttamaan Euroopan kiertueensa, mikä oli kyllä pieni takaisku, sillä olen pitänyt kovasti siitä mitä olen Keith Woodilta kuullut.

Steel Mammoth on Jussi Lehtisalon uusi metallibändi, jossa hän pääsee viemään eteenpäin New New New Wave of New Wave of Finnish Heavy Metalin jaloa sanomaa. Jussi soittaa tällä kertaa kitaraa, lisäksi bändissä oli livenä toinen kitaristi, basisti, rumpali ja laulaja. Muut jäsenet on haalittu kasaan ympäri Etelä-Suomea eri yhtyeistä (Haare, Platipus, Tigerbombs, Anssi 8000 & Hot Cake jne.), joten mukana ei ole muita Circle/Pharaoh Overlord -jäseniä herra Juicyiferin lisäksi. Ektro on tänä vuonna julkaissut yhtyeeltä yhden CD-EP:n (arvosteluni on juuri laitettu Zoneen) ja äskettäin tuli ulos myös ensimmäinen pitkäsoitto. Bändi käyttää hauskalla ja toimivalla tavalla hyväkseen 80-luvun alun heavy metal -kliseitä ja yhdistelee niitä stoner rockiin ja hypnoottiseen kraut rockiin. Tämä oli heidän ensimmäinen keikkansa, jota varten oli treenattu vain 1,5 kertaa. Pientä hapuilua oli välillä ilmassa, kun vaikka rumpali yritti pähkäillä, että joko oli tarkoitus mennä kertosäkeeseen, mutta soitto toimi parhaimmillaan loistavasti ja musiikki vei mukanaan. Niittejä oli muusikoilla päällä kiitettävästi, vaikka enemmänkin olisi mahtunut... Keikka alkoi melko hiljaisesti, mutta jo ensimmäinen kappale alkoi pian rokata vahvalla kädellä. Toinen kappale olikin sitten vähän hiipivä ”Midnight Witches”, älyttömän hyvä veto! Rankalla stonerkertosäkeellä varustettu toistoon perustuva boogierokki ”Nuclear Barbarians” toimi myös hienosti. Seuraavaksi tuli uudelta levyltä ”Blackout Leather”, jossa oli rankaa sooloilua ennen viimeistä säkeistöä. Loistavaa! Kovaa menoa sisälsi toki myös ”Slow Death”, jonka hieno, hypnoottinen krautrokkaus vei yleisön metalliseen transsiin. Lavalle oli ilmestynyt melkoisen massiivisen kokoinen mies puettuna hurjaan, laulaja-Ilkan 11-vuotiaana partioleirillä rakentamaan metallihärkäkypärään ja mustaan trikooseen, ja tämä lavaspektaakkeli sopi erittäin hyvin keikan tunnelmaan! Bändin jäsenetkin villiintyivät silminnähden ja piiskasivat itseään hurjiin suorituksiin. Olin ollut koko päivän hyvin väsynyt, mutta muutama olut ja Steel Mammoth saivat kyllä adrenaliinin virtaamaan. Hymykin oli kieltämättä herkässä. Keikan lopetti äärimmäisen tiukasti rokkaava kappale ”Metal Infant” uudelta levyltä. Tämä oli keikan pisin esitys, ja sisälsi melko paljon sooloilua ja pitkän lopetuksen. Yleisöä oli hyvin paikalla vaikka oli tiistai ja se piti selvästi kokemastaan. Keikalla oli pituutta valitettavasti vain puolisen tuntia, saman verran lisää olisi ollut kyllä paikallaan... No, toivottavasti ensi kerralla! Tämä bändi toimisi loistavasti vaikka Roadburnissä.

Steel Mammoth

Steel Mammoth

Steel Mammoth

Steel Mammoth

Steel Mammoth

Steel Mammoth

Steel Mammoth

Steel Mammoth

En ollut aikaisemmin juuri kuullut amerikkalaista Sunburned Hand of the Mania, vaikka he ovat kyllä jo aikaisemminkin käyneet Suomessa soittamassa ja nimi oli toki tuttu monista yhteyksistä. Kansainvälisestä kulttimaineesta nauttiva free-form/psyke/noise/folk -yhtye oli liikkeellä melko isolla kokoonpanolla, kun toisissa rummuissa oli suuren osan keikasta vielä mm. Avarus-yhtyeessä vaikuttava Arttu. Keikka alkoi tribaalityylisellä, minimaalisella rytmillä ja messuamisella. Toinen kappale oli tiukkaa psyke/space rockia ja toi mieleen Hawkwindin ”You Shouldn't Do Thatin”. Ihanaa sekoilua! Muutenkin loppu keikka oli melkoisen intensiivistä menoa, ja yleisö oli pähkinöinä. Ensimmäinen encore oli todella raskasta riffittelyä, toinen psykedeelistä, rokkaavaa improvisaatiota josta tuli taas vähän mieleen Hawkwind. Kitaroiden, basson ja rumpujen lisäksi bändi käytti mm. syntetisaattoria, saksofonia ja jotain pillejä välillä hyvinkin kaoottisen metelimuurin aikaansaamiseksi. Bändi tuntui olevan oikein tyytyväinen esitykseensä, ja useampikin jäsen sanoi minulle pitävänsä illan keikkaa kiertueen tähän asti parhaana. Voin huoletta julistautua jo tämän keikan perusteella bändin faniksi, ja onneksi sain myös pari levyä arvosteltavaksi. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, ja bändien välillä ja niitä ennen näytetyt kokeelliset filmit toivat hyvän lisänsä tunnelmaan. Semifinalin valot vaan ovat lähes olemattomat, joten jotain lisävempaimia tälle puolelle olisi kyllä voitu hoitaa. DJ:nä toimi joku kaveri nimeltään Samu, ja hän soitti oikein onnistuneita valintoja. Kiinnitin huomiota varsinkin tunnelman asteittaiseen nostatukseen ennen ensimmäistä bändiä. Kannatti ehdottomasti menettää muutama tunti yöunestaan tämän klubin takia!

Sunburned Hand of the Man

Sunburned Hand of the Man

Sunburned Hand of the Man

Sunburned Hand of the Man

Sunburned Hand of the Man

Sunburned Hand of the Man

Sunburned Hand of the Man

http://www.myspace.com/blackboxclub
http://www.myspace.com/steelmammoth
http://www.myspace.com/sunburnedhandoftheman

takaisin alkuun

Heti kun kuulin, että Porcupine Tree, yksi lempibändeistäni, olisi soittamassa Ilosaarirockissa, tuli pakottava tarve päästä heitä katsomaan. Olihan kyse bändin ensimmäisestä Suomen keikasta, ja tulisihan samalla nähtyä myös mm. Hidria Spacefolk ja Opeth. Mitä väliä, että Joensuu on melko kaukana Helsingistä... No, matkat taittuivat mukavasti hyvässä seurassa, ei siinä mitään. Menomatkalla kävimme täysin spontaanisti Varkaudessa sijaitsevassa Mekaanisen musiikin ”museossa”, joka olikin oikein mielenkiintoinen kohde hyvin eksentrisestä oppaasta puhumattakaan.
www.mekaanisenmusiikinmuseo.fi.

En ollut koskaan aikaisemmin ollut Ilosaarirockissa, joten pientä jännitystä oli mahan pohjalla. Perjantaina festivaalit alkoivat parilla eri klubilla: kahdella festivaalialueen lavalla tapahtuvalla Sulolla ja jäähallin Töminällä. Matkakavereideni jäädessä nauttimaan Joensuun keskustan anniskelupaikkojen annista suuntasin illan suussa siis festarialueelle, ja ehdin nähdä loppuosan Ismo Alanko Teholla -keikasta. Alanko on siis ottanut matkaan mukaan luottomiehensä Teho Majamäen, ja yhdessä kaksikko veti biisejä Ismon katalogista Hassisen koneen ajoilta aina uudempaan soolomateriaaliin saakka. Ensimmäinen kuulemani kappale oli ”Kun Suomi putos puusta”, jonka jälkeen tuli Hassisen koneen ”Tyhjällä tiellä” Ismon laulaessa pianon ääressä ja Tehon soittaessa vibrafonia. Täysi YleX - teltta diggaili menoa kovasti ja yltyi raikuviin aplodeihin. Sitten Ismo vaihtoi tuoreempaan materiaaliin ja kitaraan. Sielun veljien ”Peltirumpu” vedettiin kitaralla ja perkussioilla, ”Kanoottilaulussa” Ismo tyytyi laulamaan ja heilumaan yleisön hoilatessa hyvin mukana.

Jarkko Martikainen

En ole koskaan pitänyt YUP:stä, eikä bändin keulahahmo Jarkko Martikainen vakuuttanut kyllä soolonakaan, joten lähdin tilaamaan olutta. Se osoittautuikin kohtalaisen raskaaksi tehtäväksi, sillä kaljanmyyntipiste oli täysin alimitoitettu Sulon asiakasmäärään nähden, ja vietin jonossa lähemmäs tunnin. Näin ei saisi käydä, muualla päin maailmaa tämä olisi saattanut aiheuttaa mellakan. Tässä latistui taatusti jonkin verran monien fiilikset. CMX aloitteli juuri settiään kun olin saanut pari juomaa haltuuni. Bändin seuraavaa levyä hehkutellaan jonkinlaisena sci-fi-eepoksena, mutta tänä kesänä Yrjänä kumppaneineen kiertää valitettavasti vielä vanhojen levyjen hittien voimalla. Keikka alkoi energisesti, ja melko suoraviivaisesti ja radioystävällisesti se jatkuikin. Lopuksi tuli lyhyt hard core -pyrähdys bändin alkuaikoja muistellen. Keikan jälkeen kävelin keskustan juottolaan pienessä sateessa. Ihan hauska loppuilta, onneksi!

CMX

CMX

Lauantai alkoi pienellä krapulalla (ne Jägermaisterit...), mutta pari Buranaa ja kaljaa auttoi kummasti. Lähdinkin melko pian katsastamaan menoa festarialueelle. Turvatarkastus portilla oli tiukentunut perjantaista, jolloin olisin saanut vietyä sisään mitä vain. Happoradion soittaessa päälavalla ei vielä hirveästi porukkaa ollut ilmestynyt paikalle. Tylsähkö bändihän se onkin kaupallisine rockeineen.

Happoradio

Aurinko paisteli pilvien välistä, ja ihmisiä valui pikku hiljaa lisää alueelle. Yksi festivaalien lavoista oli rytmimusiikkiin panostava Rentolava, joka keskittyi tänä vuonna reggaeseen. Puppa J & Tasoittavat oli joutunut perumaan keikkansa, koska Puppalle oli juuri syntymässä lapsi, mutta heidän paikkansa ottanut, hyvin hämärä ja esoteeriset MySpace-sivut omaava Profeetta ja Uusi maailmanuskonto sisältä samoja soittajia. Juuri surkeat arvostelut saaneen ensilevynsä julkaissut bändi sisältää psykedeelistä ilosanomaa julistavan Profeetan, hiton monta syntetisaattorin soittajaa ja sähkörummut. Tämä vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että oli pakko tsekata pari biisiä, vaikka Hidria Spacefolk aloittikin samaan aikaan Kolmoslavalla. Ensimmäinen kappale alkoi synapulputtelulla, jonka jälkeen Profeetta aloitti messuamisensa tajunnanlaajennuksen puolesta, kohta mukaan tuli rento reggaepoljento sähkörummuilla. ”Psykotropiikki ei viilene koskaan...”. Toinen kappale oli selkeästi iskevämpi ja nopeampi aiheenaan psykoosi. Rohkeita sanoituksia ja psykedeelistä menoa, täytyy tutustua myöhemmin tarkemmin.

Profeetta ja Uusi maailmanuskonto

Profeetta ja Uusi maailmanuskonto

Sitten pitikin juosta Hidriaa katsomaan, ja bändi toimikin kuin tykki. Tiukkaa groovia lisäsi vielä djemben soittaja. Kolmoslavan katettu ala oli täpösen täynnä, ja osa porukasta intoutui tanssimaankin hulluna. Yleisö oli selvästi innoissaan ja taputti ja huusi villinä. Bändi soitti levyiltä tuttuja kappaleita kovalla volyymillä videoprojektioiden pyöriessä kahdella kankaalla. Viimeiseen, hypnoottiseen ja raskaaseen biisiin oli säästetty ”ylläri- pylläri”, kun parhaimmillaan neljä kaunista tyttöä tanssi tulen kanssa. Erittäin onnistunut lopetus ehkä parhaalle kokemallani Hidria Spacefolk -keikalle ikinä! Ja tämä oli myös ensimmäinen jonka näin selvin päin... Myös bändin kaverit olivat esiintymiseensä hyvin tyytyväisiä. Suomen psykedeelisintä ja parasta instrumentaalimusiikkia.

Hidria Spacefolk, kuva: Tero Honkasalo

Hidria Spacefolk, kuva: Tero Honkasalo

Hidria Spacefolk, kuva: Tero Honkasalo

Hidria Spacefolk, kuva: Tero Honkasalo

Hidria Spacefolk, kuva: Tero Honkasalo

Hidria Spacefolk

Hidria Spacefolk

Hidria Spacefolk

Maj Karma soitteli sitten päälavalla mm. kappaleet ”Viihdytä minua”, ”Ukkonen”, ”Sodankylä”, ”Kokki, vaimo, varas ja rakastaja”, ”Metallisydän” ja ”Romanssi”, mahtuipa mukaan jopa rumpusoolo. Ei tämä oikein minuun iske, mutta ihan kohtalaista, raskasta musiikkia joka tapauksessa.

Maj Karma

Klaus Thunder & Ukkosmaine oli humoristinen ja viihteellinen kahden miehen pop-bändi syntetisaattoreilla, taustoilla ja laululla. Ei kyllä hirveästi naurattanut. Husky Rescue aloittikin onneksi pian keikkansa viereisellä YleX-lavalla, ja tämä bändi olikin paljon mielenkiintoisempi ja miellyttävämpi kokemus. En ollut oikeastaan kuullut kuin jonkin hittibiisin, mutta yhtyeen tunnelmallinen indie pop upposi kyllä paremmin kuin moni muu radiokama. Pehmeä-ääninen naislaulaja teki myös vaikutuksen.

Husky Rescue

Husky Rescue

Lähdin kuitenkin kesken keikkaa tarkistamaan norjalaisen Stonegardin, jonka raskasta, melodisella laululla ja taustaörinöillä varustettua metallia jaksoi kyllä jonkin aikaa myös kuunnella.

Stonegard

Pressitilaisuuden jälkeen katselin hiukan Ville Leinonen & Chrisse Forever Bandiä, ja täytyy sanoa, että iskelmä ei vain ole se minun juttuni. CunningLynguists USA:sta soitti kolmoslavalla, ja kovin vaikutti olevan huumemyönteistä sanomaa näillä ihan vakuuttavilla hiphop -äijillä... Yksi oikein mukava yllätys oli veden rannalla sijainneella Rentolavalla soittanut Suhinators. Bändi soitti groovyä mutta rentoa kamaa, jossa oli mukana jopa analogisyntetisaattori ja UFO-soundeja! Ensimmäinen kappale oli melko reggae-tyylinen, sitten mentiin hieman energisempiin fiiliksiin, ja kolmas, oikein hyvä kappale oli rajumpi ja transsimainen.

Suhinators Rento-lavalla

Aina Rento-lavalle saapuessani minusta tuntui kun olisin tullut aivan eri festivaaleille, kun rastatukkaiset pojat ja hoikat, vähäpukeiset tytöt nauttivat vedestä, rennosta musiikista, tanssimisesta ja toisistaan. Oikein hyvä fiilis! Rento-lavan musiikista ja reggae -meininkistä yleensä onkin tekeillä dokumenttielokuva, jonka pitäisi olla ulkona tänä syksynä.

Calexicon mariachi-americana-tyylinen torvilla vahvistettu psykedelia toimi myös oikein hyvin YleX-lavalla, ja saimme kuulla myös yhden lainakappaleen Arthur Leen Lovelta.

Calexico

Calexico, kuva: Tero Honkasalo

Calexico, kuva: Tero Honkasalo

Sitä edeltänyt Sonata Arctica jäi hieman vähemmälle huomiolle, mutta Rubik oli yllättävän hyvä, hypnoottinen ja tiukka bändi joilla oli mukana avaruusääniä ja muutakin psykedeelistä! PMMP:tä kävin vain hieman vilkaisemassa, ja Dunces oli hyvin keskinkertainen hevi-bändi.

Dunce

Ja sitten itse asiaan. Porcupine Tree -paitoja oli näkynyt yleisön joukossa paljon pitkin päivää, ja heidän kannatuksensa Suomessa näyttääkin olevan melkoinen. Fanit kerääntyivät YleX-lavan eteen jo hyvissä ajoin huutamaan bändin nimeä. Olin todella iloinen, että Porcupine Tree soitti juuri katetulla Ylex-lavalla, koska siten heidän upeilla videoprojektioillaan ja valoshowllaan oli paljon parempi näkyvyys. En tiedä, kuinka kova meno bändin keikoilla yleensä on, mutta olen melko varma että kaverit yllättyivät paikallisten fanien intensiivisyyttä. Tunnelma oli nimittäin niin tiivis, että sitä olisi voinut leikata veitsellä! Koko iso teltta oli selvästi täynnä totaalisia faneja, satunnaisia festarijuoppoja siellä ei seassa ollut, koska niin hyvin kaikki olivat mukana ja eläytyivät musiikkiin. Tunnelma oli ihan uskomaton! Kosketinintron jälkeen paukahti päälle uuden levyn aloittava nimikkokappale ”Fear of a Blank Planet”, ja yleisömeri velloi villinä energia-aalloissa. Soundit toimivat alusta lähtien, tosin Wilsonin laulu oli aluksi hieman liian hiljaa. Olin pikkuisen yllättynyt, kun seuraavana soitettiin ”Lightpulp Sun”, mutta oikein kivahan tämäkin oli kuulla, ja uusi versio oli erittäin mainio. ”Open Car” Deadwingiltä tuli seuraavana, ja toimi täydellisesti. Sitten palattiin uuden levyn pariin, ja kuulimme pitkän, loistavan kappaleen ”Anesthetize”, jonka raskaimmat osat jytisivät kuin kymmenen ydinpommia. Gavin Harrison on todella häikäisevä rumpali, eikä toki vikaa ole muissakaan ukkeleissa... Bändi oli uskomattoman tiukka ja energinen. Kaunista ja raskasta menoa sekoittava ”Blackest Eyes” oli myös mahtava veto. Uudelta levyltä soitettiin sitten ”Way Out of Here” ja hieman Massive Attack -tyylinen, tumma ”Sleep Together”, jossa bändin kitaristi/laulaja Steven Wilson soitti myös koskettimia. Loppu tuntui menevän melko jammailevassa hengessä?! Encorena valtaisan aplodimäärän jälkeen kuultiin vielä loistava ”Trains” ja tarttuva ”Halo”. Bändi soitti sentään yli tunnin, mutta kyllä tätä herkkua olisi vielä ainakin puoli tuntia tarvinnut lisää, vaikka ”Radioactive Toy” ja muutama muu vanhempi biisi vielä.... Ehdottomasti yksi parhaista näkemistäni keikoista, ja samaa mieltä ovat taatusti tuhannet muut paikalla olleet. Kannatti tulla paikalla jo pelkästään tämän takia.

Porcupine Tree, kuva: Tero Honkasalo

Porcupine Tree, kuva: Tero Honkasalo

Porcupine Tree, kuva: Tero Honkasalo

Porcupine Tree, kuva: Tero Honkasalo

Porcupine Tree, kuva: Tero Honkasalo

Porcupine Tree, kuva: Tero Honkasalo

Porcupine Tree, kuva: Tero Honkasalo

Porcupine Tree, kuva: Tero Honkasalo

Porcupine Treen jälkeen ei kesän ainoan Suomen keikkansa soittanut HIM tuntunut yhtään miltään. Eikä olisi varmaan tuntunut juuri mikään muukaan bändi. Tätähän kenties suurin osa porukasta oli tullut katsomaan, mutta meno oli kyllä melkoisen löysää.

HIM, kuva: Tero Honkasalo

HIM, kuva: Tero Honkasalo

HIM, kuva: Tero Honkasalo

Niinpä lähdinkin muutaman kappaleen jälkeen tarkistamaan jäähallilla pidettävän Metelli-klubin. Lippuja oli tähän metallihenkiseen tapahtumaan myyty 1800, eli tilaisuus oli lähes loppuun myyty. Impaled Nazarene oli juuri lopettanut keikkansa saapuessani paikalle, ja seuraavaksi oli vuorossa Amorphis, jonka jäseniä olinkin jo bongaillut innosta hihkuvina ennen Porcupine Treetä. Pienen alkuhässäkän jälkeen bändi aloitti hieman myöhässä ja introna kuulimme ”Myrsyluodon Maijan”. Itse keikka alkoi heti örinälaululla varustetulla raskaalla juntalla. Meno oli mukavan energistä. ”Against the Widows” ja ”In the Beginning” toimivat hyvin, ja sitten tuli keskitempoinen uusi singlebiisi ”Silent Waters”. Uusi kokopitkähän ilmestyy 29.8. ”My Kanteleen” (yksi suosikkiamobiisejäni) aikana oli jo pakko lähteä nukkumaan, vaikka harmittikin jättää hyvä keikka kesken, ja vielä olisi ollut jäljellä Finntroll.

Amorphis

Amorphis

Amorphis

Amorphis

Amorphis

Nieminen ja Litmanen aloitti minun sunnuntaisen musiikkiannokseni letkeällä Scandinavian action jazzillaan, ja tämä olikin erinomainen tapa päästä taas festivaalitunnelmaan. Tämän hienon urku-rummut -duon keikka huipentui keikan loppupuolella soitettuun ” Leo Jokela (bailaa Kalastajatorpan pyress salissa vuonna 1969)” -kappaleeseen, mutta kyllä settiin muitakin huippukohtia mahtui. Meno vaihteli melko jatsahtavasta svengistä The Doors-tyyliseen fiilistelyyn, hypnoottinen ja hieman kraut rock -mainen ”Tutankhamon” soitettiin ”koska hevi on muotia”, ja välillä mentiin tanssimusan puolelle discokomppia myöten. Oikein nautinnollinen ja positiivinen keikka!

Nieminen ja Litmanen

Lännen-Jukkaa oli pakko kuunnella hetki päälavalla, ja J. Karjalainen soitteli banjoa ja lauloi viulistin ja kitaristin avustuksella ihan toimivaa folkkia, jossa oli vaikutteita sekä Amerikan että Suomen perinteisestä musiikista.

Lännen Jukka

Soilwork Ruotsista oli raskasta, modernia metallia, ja aika OK bändi. Dalindéo soitti kivaa jatsia, ja Aiyekooto and His Afrobeat International oli todella iso bändi, jossa oli mm. pari bassosaksofonistia.

Soilwork, kuva: Tero Honkasalo

Dalindeo

Aiyekooto and His Afrobeat International

Viikate ei kyllä minulle toiminut, Magenta Skycoden indie pop vain hieman paremmin. Energisen ja raa’an Disco Ensamblen aikana näytti hetken siltä, että saamme päällemme oikein kunnon pyörremyrskyn, mutta onneksi taivas tyytyi kuitenkin loppupeleissä vain kastelemaan meidät. Tässä vaiheessa oli hyvä paeta YleX-lavan katoksen alle, ja USA:sta tuleva hiphop-legenda RJD2 oli itse asiassa oikein positiivinen yllätys, tämä mies on todella kovan luokan levyjen pyörittelijä. Suomeen hän oli saapunut kokonaisen orkesterin kanssa. Välillä musiikki toimi erittäin hyvin ja oli jopa melko psykedeelistä, mutta muutamat biisit olivat kieltämättä turhan tavanomaisia ja kaupallisia.

Disco Ensemble

Ruotsalainen Opeth aloitti päälavalla kello kahdeksan, ja tämä oli minulle päivän kohokohta. Vaikka en omistakaan bändiltä kuin ne levyt, joissa Porcupine Treen Steven Wilsonilla on näppinsä pelissä, soittaa yhtye kuitenkin suurin piirtein parasta metallia mitä nykyään tehdään. Sopivan progressivista, tarpeeksi rankkaa, ja ihanan melankolista tavaraa. Olin nähnyt bändin vain kerran aikaisemmin Sweden Rockissa, ja odotukset keikalle olivat melko kovat. Bändiin oli tullut uusi kitaristi vain noin kaksi kuukautta aikaisemmin, ja tämä oli hänen näytön paikkansa, ja hyvinhän äijä pärjäsikin. Opeth-faneille tämä esiintyminen oli kuin taivaan lahja, sillä bändi soitti Ilosaarirockissa tämän vuoden ainoan keikkansa. He valittelivatkin hieman olevansa ruosteessa, mutta hyvinhän kappaleet kuten ”Blackwater Park”, ”Liberance” ja ”Damnation” sujuivat. Ainut valituksen aihe oli liian lyhyt setti, eihän tuntiin montaa näin pitkää kappaletta mahdu! Joka tapauksessa keikka kruunasi hyvin sunnuntain festivaalit, sillä tämän jälkeen oli lähdettävä ajelemaan kotia kohti. Sunnuntain Päätös - klubilla olisi kyllä ollut kiva vielä katsastaa Von Hertzen Brothers, mutta minkäs teet.

Opethin yleisöä, kuva: Tero Honkasalo

Opeth, kuva: Tero Honkasalo

Opeth, kuva: Tero Honkasalo

Opeth, kuva: Tero Honkasalo

Opeth, kuva: Tero Honkasalo

Kaiken kaikkiaan Ilosaarirock sujui oikein rauhallisesti, ja virkavaltakin oli tyytyväinen meininkiin. Kaikki toimi perjantain olutjonoja lukuun ottamatta moitteettomasti, eli hyvin olivat järjestäjät kaiken organisoineet. Kaiken kaikkiaan noin 80:stä bändistä jäi tietysti monia täysin näkemättä, mutta tarjonta oli joka tapauksessa monipuolista ja laadukasta ja ilahduttavaa oli se, että suurten kaupallisten menestysten sijaan oli festareille pääsuuntaisesti otettu kiinnostavampia, vielä hieman pinnan alla kuplivia artisteja, jotka yleensä ovat todellisille musiikkifaneille lähempänä sydäntä. Näin yleisökin oli suhteellisen valikoitunutta siten, että suurin osa porukasta oli paikalla nimenomaan musiikin tähden, ei vain juomassa itseään sammuksiin. Oikein toimiva konsepti. Jos kiinnostavia bändejä on mukana jatkossakin, olen minäkin mielelläni paikalla myös tulevaisuudessa.

www.ilosaarirock.fi

takaisin alkuun

Tämä oli minun toinen Roadburn-kokemukseni, ja viime vuoden loistavien juhlien jälkeen odottelinkin innolla näitä stoneriin ja raskaaseen psykedeeliseen rokkiin keskittyviä festivaaleja. Tämä kerta oli kaiken lisäksi vielä erikoinen: pääsin soittamaan levyjä Green Roomiin englantilaisen Kozmik Kenin kanssa! Esiintyjälistakin oli varsin mainio, vaikka täytyy myöntää, että en ollut monesta bändistä ennen kuullutkaan.

Lähdin Helsingistä perjantaiaamuna, ja pieni jännitys oli päällä, josko halpalento lähtisi ajallaan, koska perille Tilburgiin oli ehdittävä kahden–kolmen maissa. Lento myöhästyi onneksi vain vähän, ja samassa koneessahan oli tuttuja naamoja Circlestä ja Pharaoh Overlordista, jätkät kun olivat menossa soittamaan juuri kyseisille festareille. Minulla kävi lisäksi niin hyvä tuuri, että PO:n kosketinsoittaja Juha oli estynyt tulemasta työkiireiden vuoksi, ja mahduin juuri mukaan bändin kuljetukseen Amsterdamin kentältä Tilburgiin ja vältyin sekoilusta junien kanssa. Jaoimme Kenin kanssa huoneen samassa hotellissa kuin bänditkin, joka oli vielä aivan festaripaikan (013) lähellä. Rupateltuamme ja rentouduttuamme tovin Kenin kanssa ehdimme hyvissä ajoin festaripaikalle, ja saimme rannekkeet, ruokaliput ja olutmerkit, minkä jälkeen keskityimme illan tehtäviimme. Ovet aukaistiin perjantaina klo 16.00, ja aloitimme Kenin kanssa DJ-settimme alakerrassa sijaitsevassa Green Roomissa. 013 on melkoisen valtava rakennus, jossa on kolme erillistä soittotilaa sekä melko iso takahuonealue, jossa oli saatavilla ruokaa ja virvokkeita.

Sword

The Sword oli ensimmäinen bändi festivaaleilla, ja he aloittivat juuri Green Roomissa klo 17.00. Porukkaa alkoi pikkuhiljaa valua paikalle, ja bändin soittaessa tila olikin hyvin miehitetty. Texasin Austinista kotoisin oleva The Sword soittaa tiukkaa heavy metallia ja kuulosti todella yllättävän hyvältä. Heillä oli hieman tuollaista NWOBHM-asennetta, mutta heidän musiikkinsa oli vielä tiukempaa ja tuoreempaa. Välillä he menivät myös aika raskaisiin, suorastaan doom metal -tunnelmiin. Kuten Ken kommentoi: ”they pour a lot of soul in it”. Olisi kiva kuulla tätä myös levyltä! Pharaoh Overlord aloitti Green Roomissa 17.45, ja ehdin nähdä heidän raskasta junnaustaan jonkin aikaa, ja oikein hyvin pojat vetivätkin. Kuulin monelta taholta myöhemmin, että PO:n keikka oli ollut yksi parhaista festivaaleilla. Koskettimiin saatiin onneksi tuuraamaan Imatran Voiman/Itäväylän Perttu, joka asuu tällä hetkellä Hollannissa.

Pharaoh Overlord

Keikka on kuultavissa osoitteessa:
http://3voor12.vpro.nl/speler/ondemand/34436527

On Trial

On Trial

Päälavalla soittava Orange Sunshine jäi ikävä kyllä näkemättä, mutta Ken päästi minut ystävällisesti tehtävistäni jotta ehdin katsomaan On Trialia yläkerran Bat Caveen. Tämä tanskalainen psykerock-bändi oli yksi tärkeimmistä asioista minulle näillä festivaaleilla, sillä olen digannut bändiä paljon jo kauan, mutta en ollut heitä ennen nähnyt. ”Blinded by the Sunilla” tiukasta aloittanut bändi oli hyvässä vedossa, ja yläkerran pienempi sali oli tupaten täynnä porukkaa. Sitten iskettiin stoner rock -vaihde päälle, ja bändi esitteli raskaampaa puoltaan uudella, fuzzintäyteisellä kappaleella. Jossain vaiheessa puolet yleisöstä siirtyi seuraamaan ilmeisesti Clutchia päälavalle, mutta se ei menoa haitannut. On Trial veti kaikin puolin aivan loistavan keikan jossa oli oikeassa suhteessa rankempaa rutistusta ja kaunista, melankolista tunnelmointia, ja tietysti 13th Floor Elevators ja Roky Erickson -lainat. Yleisö oli hyvin mukana varsinkin nopeammissa, rokkaavissa paloissa. Volyymi oli loppukeikasta melkoisen kova ja korvani olivat kovilla jo baarin vieressäkin, joten en voinut enää mennä ottamaan valokuvia lähemmäksi lavaa. Porukka huusi hulluna ja heilui kappaleiden mukana. Yksi parhaista keikoista mitä olen nähnyt! Olisi vihdoinkin hoidettava On Trial myös Suomeen.

Täällä voit kuunnella On Trialin keikan:
http://3voor12.vpro.nl/speler/ondemand/34754315

On Trialin jälkeen katselin hieman Pornia, joka ei ollut mitenkään psykedeelistä, vaikka hieman stoner -vaikutteita heillä oli. Lähinnä bändi veti hidasta ja raskasta kamaa ärjyvällä laululla. En ollut ennen bändiä kuullutkaan, ja eihän se mitenkään huono ollut. Harmitti kovasti, mutta tämä oli jo toinen kerta kun ehdin katsoa mahtavaa englantilaista space/psyke-bändiä Earthling Societyä vain hetken, mutta heidän esiintymisensä oli todella vaikuttavaa. Kannattaa ehdottomasti hankkia bändin uusin levy, jonka Nasonin Hans-Georg ystävällisesti jossain vaiheessa iltaa työnsi käteen! Ensi kerralla lupaan katsoa bändin koko keikan...

Keikka kuunneltavissa osoitteessa:
http://3voor12.vpro.nl/speler/ondemand/34754283

Sun Dial

Sun Dial

Sun Dial

Sitten täytyi vetäytyä syömään, ja löysin itseni herkullisen annoksen kanssa Guru Gurun pukuhuoneesta vastapäätä bändin rumpalia. Sitten taas soittelemaan levyjä Green Roomiin, jossa oli aloittamassa Sun Dial 20.30. Tämä keikka oli minulle ehkä tärkein koko festivaaleilla, sillä Sun Dial on ollut yksi suosikkibändeistäni jo vuosikaudet, mutta en ollut heitä ennen livenä nähnyt. Bändi oli paikalla ihan trio-kokoonpanolla, joten koskettimia ei ollut mukana. Keikka aloitettiin seesteisellä introlla kitaralla ja symbaaleilla, jonkun tyypin runoillessa mikkiin. Seurasi rauhallista fiilistelyjamia, joka muuttui pian lähes stoner rockiksi. Sitten seurasi toinen ennen kuulematon kappale, jossa Gary meni aivan villiksi kitaransa kanssa, ja basistin Rickenbacker jyräsi myös täysillä. Todella tiukkaa jamia, ja salin täyttävä yleisö diggasi ihan kympillä! Bändi yllätti minut soittamalla perään vielä kolmannen uuden kappaleen. Sitten siirryttiin tutumpaan materiaaliin, joista kuulimme nopeita versioita. ”Exploding in Your Mind” oli omistettu festareiden pääorganisaattorille Walterille, ja kappale toimi erittäin hyvin. ”Rollercoasterin” jälkeen tuli taas uusi biisi/jami, ja keikka loppui hurjaan, hypnoottiseen ja psykedeeliseen versioon ”Mindtrainistä”, jonka aikana basisti vaikutti saavan jonkinlaisen mielenhäiriön ja makasi välillä lavalla. Aivan loistava keikka, täytyy sanoa! Olin kuin uudestaan syntynyt tämän kokemuksen jälkeen. Sun Dial on ehdottomasti maailman parhaita bändejä!

Guru Guru

Guru Guru

Guru Guru

Missasin täydellisesti legendaarisen Blue Cheerin, mutta kuulin parilta kaverilta että he olivat olleet pienoinen pettymys. Samoin kävi ikäväkseni ruotsalaiselle Siena Rootille ja Englannin Josiahille, jotka olisin kyllä kummatkin halunnut nähdä. Melvinsiä ehdin sentään seurata hetken, ja ihan hyvältähän bändi kuulosti pääsalin ollessa täpötäysi. Saksalainen kraut rock -legenda Guru Guru aloitteli hieman aikataulusta myöhässä Green Roomissa, ja aloitti heti psykedelialla. En ollut yhtyettä aikaisemmin nähnyt ja odottelinkin innolla, minkälainen setistä muodostuisi. Setissä oli rockimpaakin materiaalia, mutta melko lailla kraut rockissa pysyteltiin. Paljon klassikkoja vuosien varrelta kuultiin, ja bändi toimi moitteettomasti. Keikalla oli myös sopivasti pientä hulluttelua ja huumoria, ja välillä Neumaier esiintyi outo naamari päässään, ja veti myös bravuurikseen muodostuneen epämääräisten metalliesineiden kilistelyshown ja kunnon rumpusoolon. Hieno keikka, ei voi muuta sanoa, ja yleisö huusi hulluna mukana.

Causa Sui

Causa Sui

Tanskalainen Causa Sui julkaisi debyyttinsä Nasonilla vuonna 2005, ja pidän levystä kovasti. Bändi soitti perjantaina illan toiseksi viimeisenä aktina Green Roomissa, ja heillä oli muista salin bändeistä poiketen myös omat videoprojektiot, joita Walter itse hoiteli. Bändi vetikin todella hienon keikan psykedeelisien projektioiden kanssa, ja diggasin heistä kovasti. Bändiltä on ilmestynyt nyt myös uusi levy, jota en tosin vielä ole kuullut.

Volt

Tämän jälkeen katselin Green Roomissa vielä Voltin, josta ei pahemmin ole enää mielikuvaa, koska Walter antoi meille vielä lisää olutpoletteja, mutta muistaakseni bändi soitti melkoisen raakaa ja rokkaavaa tavaraa... Aivan loistava ilta! Sitten yritimme Kenin ja Lehtisalon Jussin kanssa vielä muihin paikallisiin baareihin jatkamaan iltaa, mutta niihin ei enää otettu uusia asiakkaita. Niinpä meidän täytyi tyytyä hotellihuoneestani hakemaani Salmiakki Koskenkorvaan ja juttelimme kadulla monien ihmisten kanssa, väittäen olevamme viikinkejä. Saimme kutsun myös jatkobileisiin jonkun paikallisen luo, mutta älyä oli vielä sen verran päässä että hakeuduimme kuitenkin pian hotellihuoneeseen ja parin drinkin jälkeen nukkumaan.

Ken with Salmiakki Koskenkorva

Astro Kozmik Goblins

Growing

Lauantaina ovet aukesivat 013:ssa jo klo 15, jota ennen ehdin kierrellä hieman Tilburgissa ja löysin mm. muutaman levykaupan. Ihan mukavan tuntuinen kaupunki. Olo oli hieman kohmeinen, mutta muutama olut yms. paransi tilannetta kummasti. Liveannin aloitti Acid King päälavalla, mutta minulta jäi se kokonaan näkemättä. Kymmentä yli neljä aloitti Green Roomissa Growing, josta minulla ei ollut aikaisemmin mitään hajua. Bändissä oli kaksi tyyppiä kitaroiden kanssa ja helvetisti efektejä, ja heidän keikkansa alkoi hyvin rauhallisesti psykedeelisellä pulputtelulla. Sitten mukaan tuli ilmeisesti sekvensseriltä jotain pohjia, ja kaikki hajosi jossain vaiheessa todella tripahtavaksi psykeäänimaastoksi. Paikoitellen kaverit menivät jo minusta hieman liian pitkälle ja musiikki meni suorastaan ilkeäksi. Ja tämä oli vasta ensimmäinen kappale! Toinen kappale alkoi epämääräisenä häröilynä, jota seurasi riffittelyä ja todella kummaa kamaa. Seuraava kappale meni reippaasti metsän puolelle, todella far-out -osastoa. Ihan mielenkiintoinen bändi joka tapauksessa, mutta mielenterveyteni kannalta oli hyvä, että he soittivat hieman lyhyemmän setin.

Hidden Hand

Seuraavaksi Circle teki soundcheckin, ja kävin katsastamassa hieman aikaa Hidden Handiä pääsalissa. Wino on vanha idolini Saint Vitus ja Obsessed -ajoiltaan, ja olinkin kiinnostunut näkemään, mitä äijä nykyään puuhailee. Hidden Handin musiikki oli raskasta, mutta välillä melodisempaakin tavaraa oli tarjolla. Todella kova bändi, ja Wino oli hyvässä vedossa varsinkin sooloissa. Sali oli täynnä, ja jengi tuntui todella pitävän kuulemastaan. Joku kappaleista oli hiukan stoner rock -henkinen, todella tiukka ja jopa funkahtava. Mieletön svengi! Täytyy hankkia bändin levyjä...

Hidden Hand kuunneltavissa osoitteessa:
http://3voor12.vpro.nl/speler/ondemand/34754992

Circle

Circle

Circle

Circle aloitti Green Roomissa 17.40 mantramaisella maalailulla. Erityisesti Roadburnia varten kootussa setissä oli paljon uutta materiaalia ja improvisaatiota, ja liveshow sisälsi mm. Rätön paikallaan hölkkäämistä sekä Rätön ja Lehtisalon kädenvääntökamppailun. ”Nopeuskuninkaasta” kuultiin todella nopea versio, ja muutenkin bändi veti todella rokkaavan, hevivoittoisen setin vähäisillä koskettimilla. Mukana oli toki myös kraut rock -poljentoa ja rauhallisempaa jamittelua. Yleisö vastasi raikuvilla aplodeilla! Oli kiva kuulla myös Jussin ja Jannen laulavan. Kyllä suomen pojat osaavat tämän kaljapsykedelian...

Orthodox

Orthodox

Orthodox soitti Green Roomissa Circlen jälkeen, ja he aloittivat keikkansa munkkikuorointrolla, jonka jälkeen kolmikko saapui lavalle mustiin, hupullisiin kaapuihin pukeutuneina. En ollut kuullut bändiä ennen, mutta pidin heidän raskaasta musiikistaan paljon. Meno oli yleensä hidasta ja synkkää doomia, mutta mukana oli myös nopeampia metalliosuuksia ja jopa psykedeelisiä jamielementtejä. Välillä bändi kuulosti jopa space rockilta! Oikein mukava uusi tuttavuus, ja olen myöhemmin bändin levyjäkin kuunnellut. Sääli vaan, että bändiltä saamani uuden, tulevan levyn CD-R-kopio ei toimi kunnolla.

Pelican

Pelican aloitti klo 20.30, ja tätäkään yhtyettä en ollut ennen kuullut. Yhtye ei oikein ollut ihastunut DJ-musiikkiimme, ja sen ymmärsi kun he aloittivat settinsä. Bändillä oli aika raskas, post-metalli-soundi, eikä heidän musiikkinsa oikein uponnut minuun, koska psykedeelinen elementti puuttui täysin. Ihan ok bändi, joka tapauksessa, ja välillä heillä oli hieman post-rock-otetta. Yhdessä kohdassa olin melko pitkästynyt, mutta lopussa bändi rokkasi kivasti ja yleisö oli pähkinöinä.

Colour Haze

Colour Haze

Lauantain osalta missasin kaikki Bat Caven bändit sekä Hidden Handiä lukuun ottamatta myös kaikki bändin pääsalissa, mutta ei voi mitään. DJ-homma Kozmik Kenin kanssa oli kuitenkin todella antoisaa, ja usein onnistuimme hyvin jatkamaan ja kasvattamaan toisen luomaa tunnelmaa soittaessamme levyjä vuorotellen. Tähän tarjoutui otollinen hetki ennen illan viimeistä esiintyjää, saksalaista Colour Hazea, joka on varmasti yksi parhaimmista stoner-genren edustajista tällä hetkellä. Meillä olikin yllättäen kaksi tuntia aikaa pyöritellä levyjä, ja Ken tekikin viisaasti ja haki lisää CD:itä hotellilta. Colour Haze soitti pitkän setin 23.30–1.15, ja todisti ainakin minulle olevansa yksi festareiden parhaista bändeistä. Trio osaa jammailla hienosti, ja heillä on melkoisen omaperäinen tyyli. Lisäksi Stefanin kitaratyöskentely ja laulu on todella hyvän kuuloista. Mahtava keikka ja oikein hyvä tapa päättää hienot festivaalit!

Sunnuntaina matkustin vielä tanskalaisten ystävieni kanssa Kööpenhaminaan muutamaksi päiväksi, mutta se onkin jo eri tarina. Matka lentokentälle taittui taas hullunkurisessa seurassa Circle/Pharaoh Overlord-porukan kanssa, ja naurussa oli todella pitelemistä heidän krapulaisia juttujaan kuunnellessa... He esimerkiksi kutsuivat Kozmik Keniä Meteor Jackiksi tai Cosmic Johniksi, kun eivät oikein muistaneet hänen taiteilijanimeään...

Kaiken kaikkiaan Roadburn 2007 oli erittäin onnistunut tapahtuma, enkä oikein keksi mitä olisi voitu tehdä paremmin. Tietenkin musiikkimaut vaihtelevat, ja kaikki eivät voi pitää kaikista bändeistä, mutta yleisesti ottaen tuntui, että yleisö oli hyvin tyytyväinen tarjontaan. 013:n henkilökunta oli todella ammattimaista ja ystävällistä porukkaa, ja oli mukavaa tavata Walter ja Jurgen, festivaalien organisoijat, jotka tuntuivat todella nauttivan menosta myös itse. Hienoja miehiä! Yksi tällaisten festivaalien hienoimpia puolia on se, että siellä voi tavata ystäviä ympäri maailmaa, joiden kanssa muuten on tekemisissä vain internetin välityksellä. On mukavaa laittaa nimille myös kasvot! Nyt ei muuta kuin odottelemaan seuraavan vuoden festivaaleja, jotka ovat neljän päivän mittaiset! Toivon todella, että pääsen taas osallistumaan tavalla tai toisella, sillä näiden festivaalien takia olen valmis tekemään enemmänkin.

Täältä löytyvät lähes kaikki festivaalien keikat:
http://3voor12.vpro.nl/artikelen/artikel/34437273

Kuvia perjantailta:
http://www.goodwin.ee/pir/fotod/ROCK_2005/Roadburn/1/

Kuvia lauantailta:
http://www.goodwin.ee/pir/fotod/ROCK_2005/Roadburn/2/

http://www.roadburn.com

takaisin alkuun

Syd Barrett in Memoriam, Semifinal, Helsinki, 6.1.2007

Syd Barrettin merkitys psykedeeliselle rockille ja musiikille ylipäätään on ollut hyvin merkittävä, ja hänen poismenonsa viime vuonna on koskettanut monia ihmisiä. Niinpä oli todella paikallaan järjestää myös Suomessa hänen faneilleen mahdollisuus nauttia miehen kuolemattomasta musiikista livenä hienojen orkestereiden tulkitsemana ja muistella, miten loistavia kappaleita tämä musikaalinen nero kirjoitti loistokautenaan.

Barrett Syng Alive

Barrett Syng Alive

Semifinal on melko pieni paikka, mutta kaikki halukkaat mahtuivat kyllä sisään tähän kauan odotettuun muistotilaisuuteen. Porukkaa oli paikkaan nähden juuri sopivasti, ja ilmapiiri oli erittäin positiivinen. Huolella tehdyt videoprojektiot kunnioittivat Syd Barrettia omalta osaltaan mahtavasti, ja hieman muitakin psykedeelisiä valoja oli viritelty tunnelmaa luomaan. DJ Humanoid avustajanaan Mike Camaro taikoivat levykokoelmistaan iltaan sopivia herkkuja, esim. Porcupine Treen ”Jupiter Island” oli oikein mukava kuulla klubiympäristössä.

Barrett Syng Alive

Barrett Syng Alive

Livepuolen aloitti joskus yhdentoista jälkeen Octopus Syngin Jaire Pätäri soittamalla yksinään aluksi pari kappaletta Sydin soolomateriaalia. ”Wouldn’t You Miss Me” aloitti illan, ja kaikkihan me tosiaan Sydiä jäämme kaipaamaan. ”Golden Hair” vedettiin duettona. Jairen livebändi Octopus Syng Alive esiintyi seuraavana Barrett Syng Alive –nimellä, ja hyvin esiintyikin. Bändi oli valmistautunut keikkaansa melko huolellisesti, vaikka materiaali nyt tietysti oli kaikille ollut tuttua jo aiemmin. Sydin soolomateriaalista ja Pink Floydin varhaisista sinkuista sekä ”Flamingistä” koostunut setti eteni erittäin hyvin, ja varsinkin Jairen ja toisen kitaristin Samuel Lemisen työskentely toimi moitteettomasti. Jaire ylitti itsensä showmiehenä villiintyessään välillä kitaransa kanssa soittaen mm. hampaillaan ja hän osasi muutenkin ottaa yleisön haltuunsa. Kohokohdat minulle olivat Samun laulama ”See Emily Play”, ”Flaming” sekä ”Candy and a Currant Bun”. Hieman harvinaisempaa Sydiä edustivat biisit ”Two of a Kind” ja ”Bob Dylan Blues”, jonka Jaire omisti vanhalle, edesmenneelle Kouvolan kaverilleen. Monet Sydin soolotuotannon kappaleet syttyivät uuteen eloon kunnon bändiversioina. Todella psykedeelistä menoa!

Pink Projector

Noin tunnin mittaisen keikan jälkeen oli aika taas levymusiikille, ja jäimme innolla odottamaan illan pääesiintyjää, Vadelma-aktivisti Kalle Kuisman johtamaa Pink Projectoria, joka on ennenkin heittänyt erittäin onnistuneita Pink Floydin cover -keikkoja. Tällä kertaa ohjelmistossa oli Sydin kunniaksi ”Shine on You Crazy Diamond”, joka aloitti ja lopetti keikan, sekä lähes koko Piper at the Gates of Dawn -levy. Kalle soitti kitaraa ja lauloi suurimman osan biiseistä, ja Samu soitti myös tässä kokoonpanossa toista kitaraa ja myös lauloi muutaman biisin. Koskettimissa oli Kasper Mårtenson, Kallen vanha bändikaveri Sea Reach –ajoilta joka on soittanut myös mm. Amorphiksessa ja Mannhaissa, ja äijä loisti Moogiensa ja muiden laitteidensa kanssa. Kaikki muutkin muusikot hoitivat hienosti leiviskänsä. Kappaleet kulkivat loistavasti alkuperäisiä versioita kunnioittaen, mutta ilmavan vapaasti ja elävästi. Mukana oli myös välillä torvea, ja ”Shine on You Grazy Diamondissa” myös naislaulua. Yleisö oli aivan innoissaan ja hyvin mukana menossa. Yksi kohokohdista oli ”Interstellar Overdrive”, jolloin lavalle hyppäsi kitaran kanssa bonuksena Heikki Puska Uzwa -yhtyeestä. Myös Pink Projectorin keikka oli noin tunnin mittainen, ja enemmänkin näin loistavaa tavaraa olisi toki mielellään kuullut, mutta lumoutuneen yleisön raivokkaasta kannustuksesta huolimatta encorea ei ollut luvassa.

Pink Projector

Pink Projector

Kaiken kaikkiaan Syd Barrett in Memoriam oli joka suhteessa oikein onnistunut tapahtuma, ja haluankin tässä kiittää kaikkia osallisia panoksestaan. Bändit kuulostivat paikkaan nähden todella hyviltä, ja olen varma että myös muu yleisö nautti illan tunnelmasta ja tarjonnasta. Sydin musiikki tulee elämään ikuisesti, mutta oli todella hienoa saada kokea sitä noin elävästi ja voimallisesti. Syd nauroi ja loisti varmasti onnellisena jossain aamunkoiton porteilla...

[ takaisin alkuun | uusimmat | 2010 | 2009 | 2007 | 2006 | 2004 ]