zone
uutiset
arviot
haastattelut
liveraportit

klubi
soittolistat
flyerit
astro
humanoid
kuvat
videot
linkit

unimeri

Niin kuin Psychotropic Zonen lukijoille on täytynyt tulla selväksi, saksalainen Nasoni Records on ehdottomasti yksi suosikeistamme levy-yhtiöiden joukossa. Siksi olikin itsestään selvää, että meidän oli lähetettävä 10-vuotissynttäreitään viettävän lafkan juhliin kunnon edustus. Festivaalit pidettiin entisen Itä-Saksan alueelle sijoittuvan Treptower –puiston alueella joen saarella sijoittuvassa idyllisessä paikassa nimeltään Die Insel. Ehdimme paikalle hyvissä ajoin ennen ruotsalaisen DarXtarin keikkaa joka alkoi 20:30, joten meillä oli aikaa käydä moikkaamassa vanhoja tuttujamme, jotka olivat hyvin hämmentyneitä nähdessämme meidän siellä. Kosketinarsenaali oli pienentynyt sitten bändin Psychotropic Zonen keikan, ja mukana oli vain läppäri ja pieni analogi-Korg, mutta ei se paljon menoa haitannut. Emme ehtineet valitettavasti kuulla kuin neljä ensimmäistä biisiä ennen kuin meidän oli pakko lähteä tarkistamaan Vibravoidin keikkakuntoa alakertaan. Uuden levyn nimikkokappale ”We Came too Late” toimi ehkä näistä neljästä parhaiten, ja Ruotsin avaruusrokkarit näyttivät olevan kovasti saksalaisten mieleen ja paikalliset stoner-pimut pääsivät tanssinmakuunkin. Koko keikka, samoin kuin koko Atomic Workersin ja osa La Ira de Dioksen keikasta tuli muuten livestreaminä osoitteesta www.rockradio.de, joten näistä on mahdollista nauttia vielä myöhemminkin.

Darxtar

Darxtar

Vibravoid oli oikeastaan suurin syy miksi päätimme lähteä Berliiniin. Bändin voimakkaasti tajuntaa laajentava, psykedeelinen, välillä raskas, välillä leijuva happorock on nimittäin saanut meidät aivan täysin pauloihinsa, ja koko yhtyeen tuotanto löytyy hyllystä. Tällä düsseldorfilaisella bändillä oli keikalla kaksi kitaristia, basisti ja naisrumpali, ja tällä kokoonpanolla he saivat aikaan aivan uskomattoman kuplivan, aivot kärventävän soundin. Yhtye soitti melko pitkän keikan, johon sisältyi vanhoja klassikoita kuten ”Lovely Lady Dep O’Nair”, ”Ballspeaker” ja ”She’s Just 13” sekä täysin uutta materiaalia. Todella hyvin toimivat myös The Silver Apples ja Strawberry Alarmclock –coverit. Hieno oli myös tribuuttina Syd Barretille vedetty Astronomy Domine. Bändi rokkasi todella kovaa, mutta välillä fiilisteltiin rauhallisemminkin jossain toisessa todellisuudessa. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaasta kolmesta keikasta jota olen nähnyt tänä vuonna, jollei jopa paras. Koko täyteen pakattu alakerran sali oli täysin pähkinöinä ja kuljetettiin Vibravoidin värisevään maailmankaikkeuteen. Nämä kaverit on pakko saada Suomeen! Valoshowhun ei oltu Die Inselissä juuri panostettu, mutta Vibravoidin aikana saimme kuitenkin nähdä psykedeelistä plasmaa videotykiltä.

Vibravoid

Vibravoid

Myöhästyimme hieman aikataulun mukaan 22:15 aloittaneen italialaisen Atomic Workersin keikalta, mutta Vibravoid oli kerta kaikkiaan pakko kokea viimeiseen ääneen asti. Debyyttinsä tänä vuonna julkaisseessa bändissä soittaa That’s All Folksin väkeä vahvistettuna brittiläisellä psykedeliapanoksella. Sun Dialin pääjehu, kitaristi-laulaja Gary Ramon on ollut yksi suurimmista idoleistani jo vuosia, ja odotinkin kovasti hänen näkemistään livenä. Ensimmäinen kuulemamme biisi oli heidän debyyttinsä ensimmäinen kappale ”Embryonic Suicide” ja laulaja aloitti lähes välittömästi Iggy Pop/Jim Morrison -imitaationsa, mikä oli oikein hauskaa katseltavaa, vaikka hän vaikuttikin olevan aivan tosissaan. Bändin 60-luvun psykedeliasta, krautrockista ym. vaikutteensa saanut fuzzintäytteinen musiikki toimi oikein hyvin ja yhtye oli tosiaan myös hyvin viihdyttävä. Gary soitteli oikeassa laidassa kylmän rauhallisesti mutta tyylillä ja tunteella. Hienoa! Myös Dylanin ”Hurdy Gurdy Man” kuultiin keikan puolivaiheessa.

Atomic Workers

Atomic Workers

Jossain vaiheessa kesken Atomic Workersin keikkaa ajattelimme, että nyt oli aivan pakko käydä yläkerrassa tsekkaamassa edes hieman Polytoxicomane Philharmonien pitkää settiä, joka oli ilmeisesti alkanut jo kymmenen aikaan ja oli tarkoitus kestää puoli yhteen. Punaisen värisessä yläkerrassa tunnelma oli jotenkin miellyttävän olohuonemainen, ja tämä hieno sieniorientoitunut yhtye jammaili oikein mukavasti. Todella hyvä, että saimme nauttia yhtyeen annista edes hetken, sillä sitten oli kiire katsastamaan loppukeikka englantilaiselta Earthling Societyltä, joka luottaa vankasti brittien pakanalliseen menneisyyteen, avaruusrokkiin ja free festival –henkeen. Bändi toimikin suorastaan aivan uskomattoman hyvin. Oli oikein mukavaa kuulla pitkästä aikaa kunnolla koskettimia, ja bändin livevolyymi oli sitä luokkaa, ettei heitä voinut todellakaan ohittaa olankohautuksella. Kosketinsoittaja oli liittynyt bändiin vain viikkoa aikaisemmin ja opetellut kappaleet CD:ltä, mutta se ei menoa haitannut, ja bändin jäsenet olivat myös itse hyvin tyytyväisiä esitykseensä. Kova yhtye, joka on mahdollista nähdä myös ensi vuoden Roadburn -festivaaleilla!

Earthling Society

Earthling Society

Polytoxicomane Philharmonie

Polytoxicomane Philharmonie

Tässä vaiheessa iltaa paikan edullinen olut ja muut tarjoilut alkoivat jo vaatia veronsa, ja muistiinpanoni muuttuvat melko sekaviksi. Puolen yön ja kello kahden välillä vaeltelin joka tapauksessa edes takaisin keskikerroksessa soittavan perulaisen La Ira De Dioksen ja alakerrassa soittavan Zone Sixin välillä. Oli hiton vaikeaa päättää, kumpaan olisi keskittynyt, sillä diggaan kovasti kummastakin bändistä. Raskasta ja psykedeelistä stoner rockia veivaava La Ira De Dios rokkasi todella kovaa ja soitti tiukasti biisejä debyytiltään sekä uudelta, Nasonin juuri julkaisemalta levyltä Acrheopterix. Yksi kaveri keskittyi vääntelemään efektien potikoita, mikä toikin mukavan psykedeelisen lisänsä. Todella kova bändi, joka olisi kiva saada joskus myös Suomeen.

La Ira De Dios

La Ira De Dios

Zone Six

Zone Six

100 % improvisaatioon luottava, saksalainen Zone Six veti äärimmäisen kosmisen ja hienon setin, joka vaikutti vahvasti yleisön jo muutenkin laajentuneeseen tajunnan tilaan. Yksi Nasonin parhaista bändeistä. Todella hieno lopetus upeille festivaaleille, jollaisia saisi olla maailmassa enemmänkin! Oli muuten kiva jutella illan aikana hieman Dave Schmidtin kanssa, joka on ollut mukana monissa muissakin todella kovissa bändeissä ja tekee hienoa musiikkia myös yksinään Sula Bassana –nimellä. Vaikka käytännön järjestelyissä itse festivaalipaikassa olisi löytynyt hieman parantamisen varaa (menetimme esimerkiksi 30€ arvosta tuliaisiksi tuomaamme alkoholia, joka luvattiin antaa takaisin poistuttaessa), oli Nasonin kymmenenvuotissynttärit ehdottomasti yksi parhaista kokemistani juhlista. Hans-Georgilla on loistava maku psykedeelisen rockin suhteen, ei voi muuta sanoa. Kiitoksia muuten viskistä, kaiken muun lisäksi! Toivottavasti seuraavia Nasonin juhlia ei tarvitse odottaa kymmentä vuotta... Nasoni rulettaa!

www.nasoni-records.com

[ takaisin alkuun ]

The 11th Roadburn Festival, Tilburg, Hollanti, 22.4.2006

Jo yhdennettätoista kertaa järjestettäville raskaan stoner/psyke/spacerockin Roadburn-festivaaleille oli kerta kaikkiaan pakko päästä tänä vuonna. Yhden päivän aikana oli mahdollista nähdä suosikkibändeistäni Hawkwind, Ozric Tentacles ja The Bevis Frond ja sen lisäksi tusinan verran muita hienoja yhtyeitä, ja Hollantihan on tietenkin omiaan tämän kaltaisen musiikin ystäville muutenkin. Lensimme edellisen päivän iltana Amsterdamiin, jossa vietimme yön melko rauhaisissa merkeissä. Tämä tarkoitti sitä, että emme päässeet Roadburnin ennakkobileisiin, joissa olisi ollut hyvä mahdollisuus jutella bändien ja muiden kanssa. Ensi kerralla en tee samaa mokaa, sillä itse festivaalipäivä on niin kiireinen, ettei siinä ehdi paljon sosiaalista kanssakäymistä harjoittaa, jos haluaa mahdollisimman paljon bändien keikkoja nähdä. Festivaalit pidettiin jälleen Hollannin viidenneksi suurimmassa ja viihtyisässä Tilburgin kaupungissa 013 –nimisessä konserttitalossa, joka olikin oikein mukava ja sopivan kokoinen paikka. Lippuja oli myyty 2000, ja sen enempää porukkaa paikkaan ei oikein olisi mahtunutkaan. Ovet aukesivat klo 15, ja minulla oli tarkoitus tavata Bevis Frond –faneja läheisessä coffeeshopissa klo 14, mutta valitettavasti tämä jäi väliin koska olimme hieman myöhässä aikataulusta. Ehdimme kuitenkin festaripaikalle ennen kuin ensimmäinen bändi aloitti, tosin pari matkakumppaniani joutui vielä palaamaan hotellille hakemaan liput...  

Jonotus sisään näytti tapahtuvan melko kivuttomasti, ja heti huomasi, että olosuhteet tulevat olemaan loistavat hienoille festareille. Henkilökunta 013:ssa oli hyvin kohteliasta ja ystävällistä. Bändien jäseniä ja heidän ystäviään oli pitkin käytäviä myymässä levyjä ja paitoja, ja jouduin todella pidättelemään itseäni. Bändit soittivat kolmessa eri salissa ja kesti hieman aikaa tajuta, mikä sali oli mikäkin. Ensimmäisenä esiintyi alakerran pienessä salissa (The Green Room) ruotsalainen doom –bändi Witchcraft. Bändin piti olla Monster Magnetin lämmittelijänä heidän Wyndorfin yliannostuksen takia peruuntuneella Euroopan kiertueellaan, joten nyt piti ottaa vahinko takaisin ja käydä heidät tarkistamassa. Heidän metallinsa kuulostikin oikein hyvälle, ja doomin lisäksi vaikutteita oli otettu ainakin NWOBHM:sta, vaikka välillä meno oli kyllä aika hidastakin. Laulaja oli minusta bändin heikoin lenkki hieman ponnettoman äänensä vuoksi, mutta ei silti suinkaan huono. Koko keikkaa en millään pystynyt katsomaan, koska oli saatava poletteja vaihdettua kaljan ostoon ja ehdittävä katsomaan Spaceheadia isolle Space Rock Stagelle. Täytyy myöntää, että oli kiva kuulla bändini Dark Sunin kappale "Electrified" valtavasta äänentoistojärjestelmästä ennen keikan alkua… Kiitos vaan DJ:lle (Kozmic Ken?)! Vibravoidia oli myös kiva kuulla levyltä, eipä silti, ja muutenkin tuli hyvää kamaa.

Lyhyen avaruusintron jälkeen Hawkwindin roudarina toimivan Mr. Dibsin luotsaama bändi aloitti tajuttoman rokkauksen. Tämän yhtyeen kohdalla ei tarvitse kauan miettiä mitä musiikkityyliä he edustavat, sen verran selkeää raskasta avaruusrockia he veivaavat. Oli hienoa, että koskettimet ja avaruussoundit kuuluivat ja kovaa, ja bändi oli nyt PALJON tiukempi kuin nähdessäni heidät aikaisemmin Hampurissa Hawkwind -fanien tapaamisessa. Mr. Dibsin vahva ääni pureutui monotonisena ja hypnoottisena suoraan takaraivoon, ja yhtyeen punkahtava energia ei jättänyt kylmäksi. Setti koostui hyvästä yhdistelmästä nopeita rockpläjäyksiä (esim. "Axis" ja "Dark Star") sekä hieman hitaampia, hypnoottisia ja psykedeelisiä kappaleita. Hieno bändi! Solar 515 projektorit aloittivat n. keikan puolessa välissä toimintansa, ja psykedeeliset näkymät lisäsivät nautintoa paljon. Samaan aikaan soittavan Abramis Braman valitettavasti missasin kokonaan, mutta kuulin että keikka oli ollut erittäin hyvä.

Seuraava bändi jota menimme katsomaan bratwurstit kännyssä oli Solace, joka vakuuttikin minut raskaalla stoner/doom-riffittelyllään. Jossain kohdassa bändi kuulosti vanhalta Paradise Lostilta, välillä groovimpi ote toi mieleen Cathedralin. Ihan hyvä bändi, sääli että lähemmäs pääsy oli pienen salin ahtauden ja ketsuppia ja majoneesia tihkuvan bratwurstipatongin takia mahdotonta. Pian olikin sitä paisti rynnittävä seuraamaan The Bevis Frondia, jonka oli tarkoitus soittaa isolla Space Rock Stagella klo 18:00. Olimme mielestäni paikalla juuri tasalta, mutta Nick Saloman ja kaverit yllättivät meidät ja olivat jo raskaassa alkujamissaan. Tätä keikkaa olin odottanut kaikista eniten, sillä vaikka olen ollut vannoutunut Bevis –fani jo 90-luvun alusta, en ole ikinä onnistunut heitä näkemään. Minusta bändin nykyinen kokoonpano on erittäin hyvä, ja lisäherkkuna olisi vielä Nickin ohella yhden suurimman kitarasankarini Bari Wattsin mukanaolo. Lisäksi bändi oli lupaillut keikan olevan yleistä enempi kitarajamijuhlavoittoinen, mitä vastaan minulla ei ikinä ole mitään… Heti aluksi huomasin pettymyksekseni, että Barin kitara oli aivan liian pienellä, niin että sen juuri ja juuri onnistui kuulemaan. Vastaavasti The Alchemyst –miehen Paul Simmonsin kitara oli minusta hieman liian lujalla Nickiin verrattuna. En antanut tämän kuitenkaan suuremmin häiritä, koska yksinkertaisesti jo Nickin ja basisti Adrian Shawn näkeminen edessään elävänä tuntui niin hyvältä. Olen ollut herrojen kanssa yhteydessä kirjeitse ja postitse, mutta tässä he nyt olivat lihassa ja veressä! Nickin ääni oli hyvässä kunnossa, ja soitto kulki hienosti. Nick on mielestäni erittäin hauska, inhimillinen ja aito jalat maassa –tyyppi, ja hänen jutteluaan biisien välillä oli oikein kiva kuunnella, ja mikin heiluttelu "Mayben" keskellä oli hellyttävää katseltavaa. Yksi suurimmista idoleistani. Setti ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan erilainen kuin mitä he ovat viime vuosina heittäneet, mutta jammailua tapahtui kappaleiden sisällä enemmän kuin yleensä. Tosin heillä oli vain 75 minuuttia aikaa soittaa, josta syystä he joutuivat jättämään pois joitain keikkabravuureitaan. Esim. kappaleet "Stain on the Sun" ja "Reflections in a Tall Mirror" olisin mielelläni kuullut. Uusi kappale "Lean On" oli mielenkiintoinen ja hyvä, hieman hitaampi veto. Varsinkin "Eyes in the Back of My Headin" aikana kitarasoolot olivat todella tiukkoja kavereiden yltyessä äärisuorituksiinsa. Pakollinen lopetuskappale "Down Time" sisältää aina soolot kaikilta, ja nyt sen jälkeen kuultiin vielä raskasta, hidasta jammailu festarien tyyliin sopivasti, jossa Nick soitteli sähköistetyllä dulcimerillaan. Kuulin, että bändi oli joutunut ihan viime tipassa vaihtamaan backlineä ja tämä saattoi aiheuttaa ongelmia soundin kanssa, lisäksi Nickin laulumikki kiersi välillä, mikä on jo hieman kummallista. Julesilla oli hieman ongelmia rumpujen kanssa, esimerkiksi yksi crashpeltiständi tipahti rumpukorokkeelta kesken biisin, ja lisäksi ilmeisesti bassorummun pedaali oli hetken toimintakyvytön, mutta ei se minun nautintoani vähentänyt. Pikkuisesta huonosta onnesta huolimatta yksi parhaimmista keikoista mitä olen ikinä nähnyt! Psykedeeliset projektorit heijastivat valtavalle kankaalle hienoja, psykedeelisiä kuvioita koko keikan ajan. Tässä settilista:

Frondin jälkeen oli 30 minuuttia aikaa ennen kuin Ozric Tantacles aloittaisi keikkansa uudella (taas…) kokoonpanollaan, johon kuului mm. Ed Wynnen vaimo bassossa. Tämä aika menikin mukavasti kun yritin tunkeutua The Headsin primitiivistä, räkäistä, korkeaenergistä lähiöhappopunkstonerrockia seuraamaan yläkerran pikkusaliin (The Orange Factory). Sali oli tupaten täynnä riehuvaa, sekopäistä jengiä ja lämpötila sietämätön. Vanhana, läskinä spacerokkarina en tätä kauaa kestänyt, vaan yritin löytää muutaman tyypin ketkä halusin tavata. Colour Hazen Stefan oli yksi niistä joiden kanssa onnistuinkin muutaman sanan vaihtamaan. Sitten takaisin Space Rock Stagelle.

Ozric Tentacles aloitti muistaakseni hieman myöhässä joskus ennen kahdeksaa. Sitä ennen DJ soitti TAAS Dark Sunia, tällä kertaa Feed Your Mind –levyltä… Bändikaverini joutui poistumaan häpeästä salista, täytynee saada seuraaville festareille jo uutta studiomateriaalia DJ:lle. Aloitin keikan seuraamisen nojaillen oikeanpuoliseen seinään, mutta siitä oli pakko irrottautua nopeasti, koska bassotaajuudet pistivät koko massiivisen seinän tärisemään! Kuulemani mukaan bändin nykyinen miksaaja on tottunut enemmän teknoaktien miksaukseen, joka saattoi vaikuttaa bändi hieman kummalliseen soundiin. Kokoonpano oli tosiaan melkoisen uudistunut siitä, kun viimeksi olin bändin nähnyt Helsingissä. Uusi kosketinsoittaja oli juorujen mukaan ollut bändissä vasta hyvin lyhyen aikaa, ja sama koski ilmaisesti naisbasistia. Vanhempaan Ozrikkiin verrattuna soundimaailma oli paikoitellen yllättävänkin pienimuotoinen ja suppea, mikä ei sinänsä ole aina paha asia. Bändi soitti mielestäni muutaman uudenkin kappaleen, mutta toki myös vanhoja livesuosikkeja kuultiin kuten todella nopea "Throbbe" ja "Sploosh!". Täydellistä settilistaa en millään olisi saanut aikaan, sillä instrumentaalien nimet eivät minulle päähän oikein jää.

Vaikka keikka toimi parhaimmillaan mielettömän hyvin ja bändi onnistui paikoitellen saamaan yleisön joukkohypnoosin, oli keikka oli minulle kuitenkin pienoinen pettymys jopa siinä määrin, että lähdin välillä katsomaan hieman lisää The Headsia. Sen jälkeen majoittauduinkin aivan ison salin ylimpään ja lavasta kauimpana olevaan nurkkaan Pseudo Sunin Juban kanssa seuraamaan Ozric Tentaclesin keikan loppuun, ja sieltä kuunneltuna soundi ja äänen voimakkuus olivatkin siedettävämpiä. Visuaalinen puoli oli aivan älyttömän hyvin toteutettu. Hyvä keikka, vaikka jotkut eivät siitä pitäneetkään.

According to the schedule Ufomammut had begun to create their monstrous prog/doom walls of sound at 20:55, so there was time to check them out after the Ozrics. I did like their primeval, psychedelic and hypnotic tuned-down banging a lot. A great band with plenty of buzz! I must investigate further.

Ufomammut oli aloittanut hirviömäisten proge/doom-äänivalliensa tehtailun aikataulun mukaan 20:55, joten sitä ehti hyvin seuraamaan Ozrickin jälkeen. Pidinkin kovasti heidän alkukantaisesta, psykedeelisestä ja hypnoottisesta alavirepaukuttelustaan. Kova bändi ja pörinää riitti! Täytyy tutustua paremmin. Illan pääesiintyjä Hawkwind sattuu olemaan suosikkibändini, joten tunnelma alkoi olla korkea. Bändillä oli kaksi tuntia aikaa soittaa välillä 21:45-23:45, mutta eivät he ihan niin kauan kuitenkaan soittaneet. Bändi oli nauhoittamassa keikkaa mahdollista livelevyä/DVD:tä varten, joten valoihin ja soundiin oli varmasti satsattu paljon. Projektoreita olikin käytössä reilusti, sekä muitakin todella psykedeelisiä ja toimivia valoja. Intron jälkeen paukahti käyntiin "The Right Stuff", joka oli saanut melkoisesti uutta sovitusta osakseen. Hienon kuuloista ja hyvä meno heti alkuun! "Sword of the East" jatkoi rankkaa linjaa, ja väliosassa mukaan tulivat myös tanssijat (jonkinlainen enkeli ja paholainen). Bändi soitti nyt hieman eri kappaleita vanhasta tuotannostaan kuin vuosi-pari sitten. Oli esimerkiksi aivan mahtavaa kuulla "Seven by Seven", jossa Mr. Dibs hoiti väliosan Robert Calvert –osuuden tyylillä sekä samalta kulta-ajalta peräisin oleva, nyt nopsalla kompilla kulkeva "Upside Down". Uuden levyn biiseistä kuultiin totuttuun tapaan "Greenback Massacre", instrumentaali "Out Here We Are" sekä rumpalin laulama "Angela Android". "Brainstrorm" rokkasi ihan helvetisti! Dave tuntui soittelevan hieman viimeaikaista enemmän kitarasooloja, mikä oli hienoa. Kaikin puolin upea keikka todella hyvällä soundilla, aivan täydellistä menoa! Adrian Shawn olisi voinut pyytää mukaan soittamaan vaikka "Spirit of the Agea", kun viereisissä pukuhuoneissa olivat, mutta eipä sentään... Tässä settilista:

Encorena soitetun "Brainbox Pollutionin" jälkeen täpötäysi ja haltioitunutta energiaa pursuava sali jäi huutamaan lisää, mutta minä päätin häippästä katsastamaan vikan puolikkaan saksalaisen Colour Hazen keikasta, koska bändi on yksi uusista tuttavuuksistani joista olen alkanut pitämään todella paljon. Harmi, että alkukeikka meni HW:n kanssa päällekkäin, sen verran tiukkaa ja rokkaavaa tavaraa tämä trio soittaa. Bändin pomolla Stefanilla on hyvin omanlaisensa kitaransoittotyyli, ja lisäksi todella hyvä lauluääni. Hän oli kärsinyt pienestä flunssasta, mutta ei ulosanti siitä näyttänyt kärsivän. Oikein hienoa, kekseliästä ja mielenkiintoista 70-luvun tyylistä stonerrockia. Tämä yhtye ansaitsee tulla suureksi!

Brant Björkin aavikkorockin missasin, mutta ei voi mitään. Samoin kävi myös koko keikkansa Hawkwindin kanssa päällekkäin soittaneelle Orange Goblinille, mikä harmittaa vielä enemmän. Myös Leaf Hound jäi kokonaan tsekkaamatta, mutta kuulin että se ei oikein ollut potkinutkaan. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistuneet festivaalit, joissa soitti mielettömän hyviä bändejä! Kaikki toimi oikein hyvin, ja ainut näkemäni häirikkö poistettiin nopeasti Bevis Frondin keikan alkupuolella aggressiivisuuden vuoksi. Olisi voinut kuvitella, että tällaisille festivaaleille olisi kerääntynyt enemmänkin järjestyshäiriöitä, mutta ainakin minun mielestäni yleisö oli hyvin ystävällistä, siistiä ja huomaavaista ja sopivassa kunnossa, ihan eri meininki kuin vaikka Suomen ulkoilmafestivaaleilla kesäisin. Olisin ilmeisesti päässyt valokuvauspassillani myös backstage –alueelle, mutta siihen ei oikeastaan ollut aikaa. Hieman harmittaa, että en ehtinyt Bevis Frondia tapaamaan, täytyy yrittää joskus toiste. Suurkiitos Walterille näiden aivan mahtavien festivaalien järjestämisestä! 11. Roadburn oli paras festari millä olen ikinä ollut.

Käy kuuntelemassa keikat täällä: http://3voor12.vpro.nl/3voor12/magazines/news/index.jsp

www.roadburn.com

[ takaisin alkuun | uusimmat | 2006 | 2004 ]