 |
|
|
Hawkwind,
Ruisrock, Turku, 10.7.2004
Tämä kesä oli todella hyvä minulle space rockin
suhteen: onnistuin näkemään kaksi Hawkwindin keikkaa! Ruotsin
Sweden Rock Festival oli jo yhtä juhlaa, mutta Hawkwindin
ensimmäinen Suomen keikka tulisi olemaan erikoisnamia. Suomen
Hawkwind -yhdistys Finnwind oli nimittäin järjestänyt jäsenilleen
tapaamisen yhtyeen kanssa lentokentällä perjantaina. Tunnelma
olikin korkealla odotellessamme suurimpia idoleitamme saapuviksi.
Dave Brockin virnistelevä naama oli ensimmäinen merkki bändistä.
Kaverit vaikuttivat heti lennon jälkeen yllättävän rennoilta ja
iloisilta. Alanin olin tavannut jo aikaisemminkin vuonna 1997
Hampurin Hawkfan festivaaleilla, jolloin hän kovasti kyseli,
milloin voi tulla Suomeen! Richard vaikutti villapaidassaan vähän
muita hiljaisemmalta. Fanit saivat jutella hetken aikaa bändin ja
manageri Kris Taten kanssa, mikä oli mieleenpainuvaa. Bändille
jaettiin lisäksi Finnwind -paidat, joista he tuntuivat olevan
kovasti otettuja. Koko juttu otettiin tietysti myös videolle.
Seuraavana iltapäivänä lähdimme DJ Stalkerin kanssa
junalla kohti Turkua. Jätimme suosiolla aikaisemmat bändit väliin,
ja pienten virittelysessioiden, bussimatkan ja 2,3 kilometrin
kävelyn jälkeen saavuimme festarialueelle joskus vähän ennen
kahdeksaa. Turbonegroa oli ollut tarkoituksena käydä vilkaisemassa,
mutta Stalkerin piti häärätä backstage -alueella videokuvausluvan
tiimoilta. Juuri ennen keikkaa Brock päätti, että hän saa videoida
keikan, mutta kasetti pitää luovuttaa bändille välittömästi keikan
jälkeen. Tämä siksi, että USA:ssa ja Kreikassa fanit olivat
lupauksistaan huolimatta laittaneet nauhoituksensa myyntiin. Vitun
idiootit! No, ehkäpä saamme kuitenkin jossain muodossa videosta
vielä nauttia, Kris Tate lupasi nimittäin lähettää kryptatun
version, kunhan se on editoitu. Ehkä jonain vuonna.
Sitten itse keikkaan. Suurin piirtein ajoissa alkoi
lyhyt intro, jonka jälkeen lähti liikkeelle ”Assault &
Battery”. Soundit olivat minusta paremmin kohdalla kuin
Ruotsissa kuukautta aikaisemmin. Totuttuun tapaan siirryttiin
loisteliaaseen loppuosaan ”The Golden Void”, joka
puolestaan vaihtui huomaamatta kappaleeseen ”Where Are You
Now?”. Tästä vanhasta kappaleesta ei ole koskaan julkaistu
kunnon studioversiota, eikä sitä ole pahemmin keikoillakaan kuultu.
Uusi versio toimii oikein hyvin, rokkaa hienosti, ja tuplalaulu
antaa yksinkertaiseen rakenteeseen kivaa melodiaa. Välillä jopa
laulatettiin yleisöä kertosäkeessä! Vau. Sitten setti jatkui
Ruotsin tapaan uudella instrumentaalilla ”Out Here We
Are”. Lupaavan, taivaallisen kosketinalun jälkeen kappale
muuttuu pikkuhiljaa suorastaan world musiikiksi taustanauhalta
tulevine saksofoneineen. Ei kyllä ihan parasta Haukkatuulta.
Tunnelmaa kasvattamaan tuli kuitenkin kaksi tanssityttöä Hawkwindin
pyynnöstä Finnwindin riveistä. Oikein mukava lisä! Seesteisen
fiiliksen lopetti tehokkaasti lujaa rokkaava Alan Daveyn säveltämä
”Sword of the East”, joka löytyy studioversiona bändin
The Xenon Codex -levyltä. Aivan loistava veto uudella, pitkähköllä
instrumentaalisella väliosalla. Tanssijat olivat tässä myös
mukana.
Tämän jälkeen Brock ilmoitti, että lavalle on
tulossa heidän hyvä ystävänsä (no, olivat he ainakin kuukautta
ennen Ruotsissa tavanneet…) Phil Monster Magnetista. Olin
hyvin ihmeissäni, että missäs Monster Magnetin Dave sitten on,
hänen kun piti taas tulla myös mukaan?! No, ”The Right
Stuff” oli erittäin vankka ja hurja ilman Wyndorfiakin,
kestoakin oli yli kahdeksan minuuttia. Sitten seurasi toinen, myös
Monster Magnetin soittama kappale ”Brainstorm”. Brock
ei ole viime aikoina pahemmin Nik Turnerin sävellyksiä soitellut,
joten tämä vanha yleisön suosikki oli erittäin kiva kuulla. Kaksi
kitaraa toimi oikein hyvin. Seuraavaksi oli vuorossa ”Angels
of Death”, joka tietysti toimi myös moitteettomasti.
Loistavien kappaleiden kavalkadi jatkui hienosti yhdellä
suosikeistani: ”Psychedelic Warlords” oli itse asiassa
aika lähellä Dark Sunin versiota!
Robert Calvertin sanoittama ”Spirits of the
Age” on nyt nostettu taas esille, ja uusi studioversio siitä
on tulossa pian ulos singlenä. Tämä vanha livesuosikki sai nytkin
yleisön huutamaan mukana. Kyllä kahdella soinnulla todellakin voi
tehdä hienon kappaleen! Loistavaa. Tanssitytöt olivat taas lavalla
luomassa robottimaista tunnelmaa. Toinen vankka yleisön suosikki on
”Assassins of Allah” (alkuperäiseltä nimeltään
”Hassan I Sabha"), ja tämä sai myös yleisön villiksi. Hauskaa
kuulla satojen ihmisten laulavan ”hashish, hashish, hashish,
hashish”... Tanssijat olivat luonnollisesti mukana, ja
itämainen tunnelma väliosassa korostui hyvin. Tämä jyrä lopettikin
sitten varsinaisen keikan. Pienen tauon jälkeen bändi tuli takaisin
lavalle ja veti alun perin sinkun b-puolella julkaistun rokkipalan
”Brainbox Pollution”. Todella mukavaa päästä kuulemaan
tätäkin kappaletta livenä! Varsinkin loppupuoli on erittäin
hieno.
Seuraavaksi olikin sitten vuorossa keikan
kohokohta, jota suurin osa yleisöstä oli odotellut: Lemmy ilmestyi
lavalle! Olimme todella onnekkaita, että Motörhead sattui
soittamaan samoilla festareille ja vielä samana päivänä, ja että
kyseinen herra suostui soittamaan vanhan bändinsä kanssa.
Takahuoneessa Lemmy oli ollut kalpea ja epäsosiaalinen, mutta
saatuaan valtaisan soundinsa ulos kaapistaan, oli hän melko rennon
oloinen. ”Silver Machine” kuulosti erittäin
mahtipontiselta kahdella kitaristilla (Phil oli jälleen mukana) ja
kahdella Rickenbacker-bassolla varustettuna! Lemmy myös lauloi,
totta kai. Hieno lopetus mahtavalle keikalle, ja yleisö tuntui
hyvin tyydytetyltä. Jos huutoa ja taputusta olisi tullut pidempään,
olisi yhtye soittanut vielä ”Master of the Universen”,
mutta tämä jäi tällä kertaa kokematta. Lisäksi Motörheadin keikan
oli jo pitänyt alkaa viereisellä lavalla. Niin kuin The Hypnomenin
Pekka totesi keikan jälkeen: taisi olla tässä sitten nämä festarit.
Katselin silti toisella silmällä vielä Motörheadin, hieman Stray
Catsiä ja Hanoi Rocksin, mutta eivätpä ne paljon antaneet Haukkojen
jälkeen.
Oli aivan mahtavaa nauttia suosikkibändistään
festareilla kotimaassaan! Sadekin pysytteli koko illan poissa,
joten sekään ei tällä kertaa ollut nautintoa haittaamassa. Bändi
toimii hyvin ilman kosketinsoittajaakin, koska koneelta tulee
paljon kosketintavaraa ja psykedeelisiä ääniefektejä, jotka
sekoittavat pään totaalisesti. Todella kummaa oli se, että en
ainakaan nähnyt useita Hawkwind -faneiksi tietämiäni tyyppejä. No,
saavat syyttää itseään kun missasivat tämän maailman parhaan
yhtyeen ensimmäisen ja kenties viimeisen Suomen keikan. Huhujen
mukaan Brock on nimittäin jäämässä eläkkeelle kiertue-elämästä,
mutta en tiedä pitääkö tämä paikkaansa. Kivaa oli se, että tällä
kertaa Hawkwindilla oli mukana myös merchandisea: tuli ostettua
sekä t-paita, kiertueohjelma että Spaced Out in London CD, jota
myydään vain yhtyeen kotisivuilla ja keikoilla. Syy Dave Wyndorfin
poissaoloon selvisi muuten parin päivän päästä: kaveri oli ollut
kuumeessa, ja lääkäri oli käskenyt etsimään kolon jossa levätä. En
tiedä, miten Monster Magnetin oma keikka meni sunnuntaina, koska
suuntasimme kohti Helsinkiä onnellisina ja väsyneinä jo sunnuntai
iltapäivänä. Yksi elämämme hienoimmista viikonlopuista alkoi olla
takanapäin.
Tässä vielä settilista:
Assault & Battery / Golden Void / Where Are You Now? / Out
Here We Are / Sword of the East / The Right Stuff / Brainstorm /
Angels of Death / Psychedelic Warlords / Spirit of the Age /
Assassins of Allah / Brainbox Pollution / Silver Machine
[ takaisin alkuun ]
Sweden Rock Festival, Sölvesborg, Ruotsi,
10.–12.6.2004.
 Aina kun Hawkwind tulee Ruotsiin, on sinne lähdettävä. Viimeksi
näin kävi 1993, jolloin he soittivat Tukholmassa. Nyt oli vuorossa
hard rock -festivaalit aivan eteläisessä Ruotsissa keskellä
vihantaa Skånea. Hieman hankalan matkan päässä Suomesta siis, mutta
eipä tuo paljon haitannut. Kun samaan reissuun yhdistyi näppärästi
vielä muutama päivä parin bändikaverini kanssa Kööpenhaminassa
Tanskassa hyvän ystävän luona, ei tarvinnut kauaa miettiä,
pitäisikö lähteä.
Festarit aloitti Crazy Led of Mika Järvinen, joka siis on
Five Fifteenin pääjehun Zeppelinlainoja soittava pumppu. Ilman
pressipassia olisi kyllä jäänyt bändi näkemättä, koska pääportille
oli varmaan parin tunnin jono. Tästä tulee ainut miinus muuten
erittäin hyvin organisoiduille festareille. Mika oli yhtä hullulla
tuulella kuin yleensäkin, ja heitti tietysti myös standardiksi
muodostuneen lavarakenteissakiipeilynumeronsa. Bändi soitti kaikki
ennalta arvattavat Led Zeppelin -klassikot oikein mallikkaasti.
Mika kehuskeli myöhemmin, että on se hienoa, että porukka osaa
kaikkien biisien sanat, vaikkeivät he ole edes julkaisseet yhtään
levyäkään! Tämän jälkeen suuntasimme katsastamaan ruotsalaista
Astral Doorsia, joka oli perinteistä heavyä hyvin paljon Dioa
matkivalla laulajalla. Tulipa coverina myös Black Sabbathin Heaven
and Hell sekä Rainbowtakin. Ei paha, mutta ei heillä kyllä mitään
uutta tarjottavaakaan ollut. Tästä sitten pienen välipalan ja
kalliin oluen jälkeen takaisin Sweden Stagelle, jossa Abramis
Brama aloitteli tiukkaa settiään. Tämä ruotsiksi laulava
70-luvun tyylinen hard rock -pumppu olikin yllättävän kova,
varsinkin enempi Black Sabbath -tyyliset kappaleet toimivat oikein
hyvin. Täytyy perehtyä tarkemmin.
Judas Priest
D.A.D. oli hauskasta ulkonäöstään huolimatta
(basisti oli pukeutunut Kapteeni Amerikaksi) juuri niin tylsä kuin
arvelinkin, joten oli syytä käydä tarkistamassa Entombedin
livekunto, joka olikin erittäin kova. Pojat tykittivät energistä ja
aggressiivista mättöään eläimen raivolla. Vähän turhan rankkaa
minulle, mutta diggasin kuitenkin. Memory Gardenin piti olla
doomia, mutta ei se kyllä ihan minun käsitystäni tästä
kunniakkaasta musiikkityylistä vastannut. Tämän jälkeen oli
tsekkauksessa Helloween, joka ei kyllä pahemmin kolahtanut.
Walls of Jerichon aikoina olisi asia ollut täysin toisin... Sitten
olikin vuorossa ensimmäisen illan pääesiintyjä Judas Priest!
Rob Halford on palannut, ja odotin innolla yhtyeen ainutta
Skandinavian esiintymistä tällä kiertueella. Olin nähnyt yhtyeen
viimeksi muistaakseni vuonna 1988, joten olikin jo aika päästä taas
rokkaamaan kunnolla. Priest heitti pitkän keikan koostuen lähinnä
vanhoista klassisista hiteistä tyyliin ”Victim of Changes",
”Breaking the Law” ja ”Living After Midnight".
”Painkiller” ja ”Touch of Evil” vuodelta
1990 olivat uusinta kamaa, mitä tuutista tuli. Eivätpä äijät Robin
kanssa ole tuon jälkeen mitään julkaisseetkaan. ”Turbo
Lover", josta en aikaisemmin ole paljoa pitänyt, kuulosti
yllättävän hyvältä, ja muissakin biiseissä oli hauskaa ajatella,
mitä Rob oli sanoituksissa tarkoittanut, nyt kun hän on tullut ulos
kaapista. Eipä näyttänyt onneksi homouden avoin tunnustaminen
festareiden heviurpoja haittaavan, vaan kaikki olivat keikasta
todella innoissaan. Hieno lavashow, loistava meno ja uskomattoman
hyvää musiikkia! Täytyy kaivaa taas vanhat levyt naftaliinista.
Judas Priestin soitti seuraavat kappaleet: Hellion / Electric
Eye / Metal Gods / Heading Out To The Highway / The Ripper / Touch
Of Evil / The Sentinel / Turbo Lover / Victim Of Changes / Diamonds
& Rust / Breaking The Law / Beyond The Realms / The Green
Manalishi (With The Two Pronged Crown) / Painkiller / Hell Bent For
Leather / Living After Midnight / United / You Got Another Thing
Coming.
Perjantai oli minulle kaikista odotetuin festaripäivä, sillä
silloin soittivat kaksi lempiyhtyettäni Hawkwind ja Monster Magnet!
Sää ei ikävä kyllä ollut myötä, vaan välillä tuli rankkojakin
kuuroja. Hieman krapulaisina saavuimme ystävieni kanssa paikalle
katsomaan Grand Magusta vähän ennen kolmea. Tätä jo voi
kutsua doom metalliksi. Hyvä bändi, lähinnä mieleen tulee ehkä
Candlemass, mutta G.M. on hieman rankempi. Loppukeikka oli pakko
jättää väliin, jottei myöhästynyt liikaa Opethin keikalta.
Opeth oli erittäin ammattimainen ja kaverit kuulostivat hyvältä.
Hieno yhdistelmä death metallia ja teknistä progeheviä toimii
näköjään hyvin myös livenä. Uskomatonta miten bändin laulaja pystyy
vaihtamaan laulutyylin örinästä kauniiksi ja melodiseksi lauluksi
aivan saman tien!
Hawkwind
Tästä olikin sitten suunnistettava suoraan
päälavalle valmistautumaan Hawkwindin keikkaan. Bändi soitti
jo yllättävän aikaisin puoli viideltä, mutta tämä onneksi lisää
mahdollisuuksia muistaakin keikasta jotain... Ilmassa oli jotain
pyhän ja juhlavan tuntua, kun ensimmäiset tahdit ”Assault
& Batterystä” kajahtivat ilmoille. Brock ei aluksi saanut
ääntä kitarastaan, mutta yhden pedaalin painalluksen jälkeen asia
oli kunnossa. Bändihän on taas karsiutunut kolmimiehiseksi
(Brock/Davey/Chadwick). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä
runsaslukuisempi ”super” bändi Arthur Brownilla, Tim
Blakellä, Huw Lloyd-Langtonilla ja muilla vahvistettuna, mutta hyvä
näinkin. Koska oli kyse kuitenkin hevifestareista, oli yhtye
ilmeisesti päättänyt vetää vähän raskaamman keikan. Jossain
biiseissä ei ainakaan kuulunut olevat paljonkaan kosketintaustoja,
vaan pojat rokkasivat vain täysillä peruskokoonpanolla. Alan Daveyn
basso oli esikuvansa Lemmyn mukaisesti erittäin kovalla, jopa niin
että Brockin kitara hukkui paikoitellen vähän sen alle. Richard
Chadwick jaksoi takoa rumpujaan kuin kone: kaverin täytyy olla
todella kovassa kunnossa. Vanhojen klassikoiden lisäksi oli
mielenkiintoista kuulla myös muutama uusi kappale, jotka ilmeisesti
ovat myös syksymmällä ilmestyvällä uudella levyllä, jota onkin
saatu odotella jo aivan liian pitkään. Ennen keikkaa olivat Monster
Magnetin pojat pitäneet palaveria Hawkwindin kanssa, ja
lopputuloksena oli se, että Dave Wyndorf ja Phil Caivano tulivat
lavalle mukaan soittamaan vanhaa Bob Calvertin kappaletta
”The Right Stuff”! Tämä olikin ehdottomasti eräs keikan
kohokohdista, ja yleisö oli aivan villinä. Hienoa tietää, että sama
tulee toistumaan myös Turun Ruisrockissa. Loistava ja
ikimuistettava keikka, ei voi muuta sanoa. Tässä soitetut
kappaleet: Assault and Battery / Golden Void / Where Are You
Now? / Out Here We Are / Sword of The East / The Right Stuff /
Psychedelic Warlords / Wings / Angela Android / Spirit of the Age /
Assassins of Allah / Brainbox Pollution / Ejection.
Monster Magnet
Hawkwindin jälkeen ei oikeastaan muilla bändeillä
olisi ollut enää niin väliä. Testamentia tuli tihruiltua
hetken aikaa, mutta tuli kyllä keskityttyä enempi juomaan ja
ruokaan. Hirvikebab jyrää! Monster Magnet sai taas
kiinnostumaan kahdeksalta. Olin missannut yhtyeen kummatkin
Helsingin keikat (1995 ja 2004), jan olin hyvin innokas näkemään
heidät ensimmäisen kerran. Bändi oli hyvässä vedossa, ja rokkasi
niin maan perkeleesti. Dave oli saanut kovat kiksit laulettuaan
idolinsa Dave Brockin rinnalla, ja sen huomasi. Uudet miehet olivat
selvästi jo täysin sopeutuneet yhtyeeseen. Tuntui siltä, että
suurin osa 20 000-päisestä yleisöstä oli tullut Monster Magnetin
groovaavaa stoner rockia katsomaan. he soittivat todella loistavan,
energisen keikan. Tässä on Monster Magnetin settilista: Atomic
Clock / Dopes to Infinity / Supercruel / On the Verge / Powertrip /
Melt / Elephant Bell / Dinosaur Vacuum>Brainstorm>Dinosaur
Vacuum / Unbroken / Zodiac Lung / Radiation Day / Monolithic /
Negasonic Teenage Warhead / Spacelord / Spine of God.
Tämän jälkeen vietin hetken aikaa katsellen UFOa, ja sitten
olikin vuorossa lauantain pääesiintyjä Scorpions. Imelillä
slovareilla maineensa pilannut bändi toimikin yllättävän hyvin, ja
jaksoin katsoa koko keikan loppuun, tosin osittain kaljateltan
puolelta, myönnettäköön. Sitten ei muuta kuin mansikkafarmarin
takapihalle jatkobileisiin vielä muutamaksi tunniksi onnellisessa
huumassa. Scorpionsin settilista: New Generation / Love
Em Or Leave Em / Bad Boys Running Wild / We'll Burn The Sky / The
Zoo / Deep & Dark / Coast To Coast / Lovedrive / Through My
Eyes / Remember The Good Times / Tease Me Please Me / Blackout /
Blood Too Hot / Big City Nights / Still Loving You / Rock You Like
A Hurricane / Hit Between The Eyes / When The Smoke Is Going
Down.
Sunnuntaina olo olikin melkoisen heikko, ja olisi melkein
kannattanut jäädä telttaan koomaan. Pienellä parantelulla elämä
kuitenkin voitti, ja lähdimme jälleen festarialueelle. Tämä päivä
oli bänditarjonnan kannalta ilman muuta heikoin, yhtään minua
todella kiinnostavaa yhtyettä ei ollut tiedossa. Ensimmäinen jonka
panin merkille oli Heart, joka oli varmaan kevyin koko
tapahtuman esiintyjistä. Laulajan ääni toimi edelleen erittäin
hyvin, ja muutenkin bändi oli yllättävän hyvä. Foghatia tuli
seurattua hetken verran, ihan ok meno, muttei kovin kiinnostavaa.
Sitten piti mennä tarkistamaan entiset treenikämppänaapurit
Lepakolta: Children of Bodom soitti Sweden Stagella. Me aina
Dark Sunin kanssa ihmettelimme, että miten ne jaksavat lirutella
samoja juttuja päivästä toiseen, mutta onpa ollut treenauksesta
hyötyä. Todella paljon näytti heillä olevan faneja paikalla.
Loppukeikkaa ei kyllä enää jaksanut, ja piti lähteä vaeltelemaan.
Sattumalta näimme pätkän takavuosien USA:laista thrash metal
-hirmua nimeltään Hirax, joka olikin yllättävän hyvä.
Tapasin bändin jätkät pikaisesti myös yleisön joukossa perjantaina,
ja he vaikuttivat oikein mukavilta. Sitten oli vuorossa selvästi
yksi yleisön suosikeista: Suomen metalliylpeys Nightwish. En
ollut heitä aikaisemmin nähnyt, joten olin kiinnostunut. Tarjan
hieno ääni sopii hyvin karuun, melodiseen ja kauniiseen metalliin,
ja livenäkin bändi toimi oikein hyvin. Tämä uusi hittibiisi
”Nemo” on ihan oikeastikin hyvä! Armoton sadekuuro vain
pilasi jonkin verran nautintoa, varsinkin kun olin tyhmänä jättänyt
sateenvarjoni leiriin. Menin juuri ennen sateen alkua
kaljatelttaan, mistä oli mahdollista myös katsella bändiä.
Joukkohysterian ainekset olivat käsillä, kun muutama tuhatta
ihmistä yritti väkisin tunkeutua kaljatelttaan kovimman sadekuuron
aikana. Pahimmilta onnettomuuksilta kuitenkin onneksi vältyttiin.
Tämän jälkeen sitä oli niin poikki, että oli pakko jättää UDO ja
Europe väliin, ja mennä nukkumaan.
Kaiken kaikkiaan erittäin onnistuneet festarit. Paikka oli hyvä,
tarjonta melkoisen monipuolista (ei black metallia?!),
ruokavaihtoehtoja riitti (blinit ehkä paras! Villisika jäi
maistamatta...), ja ruotsalaiset hevidiggarit sekä avaruuspäät
olivat hyvin ystävällisiä ja avoimia. Eipä ole ikinä Suomessa
festareilla tullut niin moni tuntematon juttelemaan. Ainut hieman
uhkaava juttu kävi, kun joku helvetin enkeli alkoi lähennellä
uhkaavasti miespuolista ystävääni, mutta sekin tilanne laukesi. Jos
ensi vuonna on myös tiedossa jotain Hawkwindin ja Monster Magnetin
tyylistä tavaraa, saatan hyvin olla taas tien päällä. Sweden
rocks!
[ takaisin alkuun ]
Hidria Spacefolk /
Kuusumun Profeetta, Tavastia, 3.4.2004
 Tälle keikalle
oli pakko mennä, vaikka kyseessä olikin torstai-ilta. Samaa mieltä
oli ollut sadoittain muitakin psykedeelisen rockin ystäviä, sillä
Tavastia oli täyteen pakattu. Osa porukasta oli varmasti
kuulemistani keskusteluistakin päätellen juuri vasta kuullut
Kuusumua radiosta ja tullut paikalle ihan mielenkiinnosta. Hyvä
niinkin.
Parvi oli aluksi kiinni, mutta se jouduttiin pian avaamaan
väenpaljouden takia. Yhdistelmänä Hidria ja Kuusumu ei ehkä ole
paras mahdollinen, mutta kyllä se silti yllättäen toimi.
Hidria aloitti tapahtuman joskus puoli yhdentoista jälkeen soittaen
tiukan setin uutta ja vanhaa instrumentaaliavaruusrokkiaan. Kaverit
soittivat loistavasti, ja tuntuivat olevan hieman normaalia
skarpimpia. Olisiko syynä tähän ollut se, että keikka taltioitiin
kahdella kameralla? Myös ääni otettiin MD:lle pöydästä ja
tilamikeillä. Visuaalisesti oli panostettu sen verran, että yhtyeen
taakse heijastettiin tavaraa kahdella videotykillä, mikä toimi
mukavasti. Muuten valaistus oli hieman tavallista valoisampi ja
vähemmän UV-painottunut, varmaankin tuon nauhoituksen takia. Yleisö
otti bändin riemulla vastaan, vaikka joraamista esiintyikin
normaalia vähemmän. Kyseessä oli sentään torstai-ilta.
Tässä Hidrian soittamat kappaleet:
Pangaia (mp3) / St. Eve (mp3) / Kifi (mp3) / Terra Hidria (mp3) / Agent Entropos (mp3) / I - Mantra (mp3) / Gnomen (mp3)
Hieman kummaa oli, että DJ-musiikkia ei tullut
lainkaan keikkojen jälkeen, vaan yleisö joutui värjöttelemään
hetken hiljaisuudessa. Olisihan sinne nyt jonkun äijän voinut
hoitaa levyjä pyörittämään. Kuusumun Profeetalle eivät jumalat
olleet suoneet aivan parhaita mahdollisia soitto-olosuhteita:
kitaristi Jyrki Laihon isä oli juuri kuollut, ja Jyrki oli estynyt
tulemaan paikalle. Osanottomme. Bändi esiintyi siis seitsemän
jäsenen voimin, ja kieltämättä toista kitaraa jäi kyllä
paikoitellen kaipaamaan. Varsinkin rankemmissa mättöosissa olisi
tuplakitaravalli ollut paikoillaan. Onneksi kaksi torvisoittajaa on
mukana myös livekokoonpanossa antamassa lisäväriä. Laulaja Mika
Rättö ei enää soita ollenkaan akustista kitaraa, vaan hän istui
melko tiukasti Fender Rhodesinsa takana. Huuliharppua hän soitti
myös. Hänen voimakas laulunsa toimi hyvin, vaikka voinkin ymmärtää,
miksi se on joillekin hieman liikaa. Hänen ääntään joko rakastaa
tai inhoaa, ja minä kuulun selkeästi ensimmäiseen ryhmään. Yhtye
teki parhaansa, vaikka yksi kitaristi puuttuikin, ja homma toimi
kyllä minusta hienosti. Bändi soitti sekä rauhallisia balladeja
että raskaita ja synkkiä heavyvyörytyksiä. Tunnelman vaihdokset
olivat melkoisia, varsinkin hyppy pehmeästä kappaleesta
”Kynttilät syttyvät varhain” hurjaan ”Rankaisun
ylhäinen ruhtinas” -tykitykseen. Setissä painottuivat uuden
levyn kappaleet, mutta mukana oli myös muuta materiaalia, myös
julkaisematonta. Todella mielenkiintoista kuulla jo uutta
materiaalia, koska Kuusumun Profeetan kehityskulku on melkoisen
ennalta-arvaamaton. Valoihin ei juurikaan keikan aikana panostettu.
Oma valomies olisi ollut paikallaan lisäämään tunnelmaa. Näistä
muutamista puutteista huolimatta tämä oli yksi parhaista tavoista
viettää torstai-iltaa Helsingissä talviaikaan. Tässä on illan
settilista Kuusumun Profeetan osalta:
Hämärän enkeli / Noita / Kynttilät syttyvät varhain
/ Rankaisun ylhäinen ruhtinas / Jumalat liekeissä / Ammeellinen
kyyneleitä / Saa rakkaus vuoria odottaa / Morsius kuoleman
---------
Muistokirjoitus
[ takaisin alkuun ]
Spiha @ Tavastia,
11.4.2004
Tavastialle oli
pääsiäisen jälkimaininkeihin kerääntynyt mukava määrä yleisöä.
Monet olivat varmasti tulleet katsomaan myös
levynjulkaisukeikkaansa heittävää Reprintediä, jota en ollut itse
aikaisemmin kuullutkaan. Spiha, stadin kovin rokkijyrä näytti taas,
kuka käskee. Yhtye aloitti parilla uudella biisillä, ja yleisö oli
täysillä mukana viimeistään ”Egoreactorin” aikana.
Bändi soittaa aina vain tiukemmin ja paremmin, ei voi muuta kuin
ihastella. Volyymiäkin riitti tällä kertaa, lahkeet lepattivat
kiitettävästi. Yhtye soitti CD:ltään kaikki kappaleet
”Monsteria” ja ”Freedom Fuelia” lukuun
ottamatta. Mukaan siis mahtui hieman rauhallisempiakin kappaleita
kuten ”If I Fall", mutta pääosin mentiin täysillä ja ilman
armoa. MC5 ja The Stooges olivat taas hyvin edustettuna. Spihan
kitarat ovat tätä nykyä hyvin raskaat ja raa'at, vaikkakin Juntzan
soolot ovat todella taiturillisia. Laulaja Nenne, alias Henry Lee
Rock, Rokkikukko nro 1, oli vedossa ja ääni toimi hyvin.
Erikoismaininta myös basisti Bomberille erittäin energisestä
esiintymisestä! Mahtavaa bassottelua. Spihassa on hienoa raskauden,
groovaavuuden ja tiukkuuden lisäksi myös koskettimet, jotka tuovat
kappaleisiin paljon lisäväriä. Loppupuolella keikkaa kuultiin
tuleva hittibiisi ”Icebreaker", joka julkaistaan sinkkuna
16.4. Käykäähän kaikki hakemassa oma kappaleenne! Kyllä nämä pojat
osaavat stonerillaan päät räjäyttää. Kaiken kaikkiaan loistava,
energinen keikka, jonka jälkeen ei Reprintedin hengetön rokki
oikein uponnut. www.spiha.net
Settilista:
King of the Reason / Planet Horse / Egoreactor / Altamont / I Ain't
the One / If I Fall / Samurai of the Sound / Bloodrain / Icebreaker
/ Scratch / If I Ever Let You Go / Sheaster
[ takaisin alkuun
| uusimmat
| 2010
| 2009
| 2007
| 2006
| 2004 ]
|
|
|
