 |
|
|
Hawkwind, Ruisrock, Turku, 10.7.2004
Tämä kesä oli todella hyvä minulle space rockin suhteen: onnistuin
näkemään kaksi Hawkwindin keikkaa! Ruotsin Sweden Rock Festival
oli jo yhtä juhlaa, mutta Hawkwindin ensimmäinen Suomen keikka
tulisi olemaan erikoisnamia. Suomen Hawkwind -yhdistys Finnwind
oli nimittäin järjestänyt jäsenilleen tapaamisen yhtyeen kanssa
lentokentällä perjantaina. Tunnelma olikin korkealla odotellessamme
suurimpia idoleitamme saapuviksi. Dave Brockin virnistelevä naama
oli ensimmäinen merkki bändistä. Kaverit vaikuttivat heti lennon
jälkeen yllättävän rennoilta ja iloisilta. Alanin olin
tavannut jo aikaisemminkin vuonna 1997 Hampurin Hawkfan festivaaleilla,
jolloin hän kovasti kyseli, milloin voi tulla Suomeen! Richard vaikutti
villapaidassaan vähän muita hiljaisemmalta. Fanit saivat jutella hetken
aikaa bändin ja manageri Kris Taten kanssa, mikä oli mieleenpainuvaa.
Bändille jaettiin lisäksi Finnwind -paidat, joista he tuntuivat olevan
kovasti otettuja. Koko juttu otettiin tietysti myös videolle.
Seuraavana iltapäivänä lähdimme DJ Stalkerin kanssa junalla kohti Turkua.
Jätimme suosiolla aikaisemmat bändit väliin, ja pienten virittelysessioiden,
bussimatkan ja 2,3 kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme festarialueelle joskus
vähän ennen kahdeksaa. Turbonegroa oli ollut tarkoituksena käydä vilkaisemassa,
mutta Stalkerin piti häärätä backstage -alueella videokuvausluvan tiimoilta.
Juuri ennen keikkaa Brock päätti, että hän saa videoida keikan, mutta kasetti
pitää luovuttaa bändille välittömästi keikan jälkeen. Tämä siksi, että USA:ssa ja
Kreikassa fanit olivat lupauksistaan huolimatta laittaneet nauhoituksensa myyntiin.
Vitun idiootit! No, ehkäpä saamme kuitenkin jossain muodossa videosta vielä nauttia,
Kris Tate lupasi nimittäin lähettää kryptatun version, kunhan se on editoitu.
Ehkä jonain vuonna.
Sitten itse keikkaan. Suurin piirtein ajoissa alkoi lyhyt intro, jonka jälkeen
lähti liikkeelle ”Assault & Battery”. Soundit olivat minusta paremmin kohdalla
kuin Ruotsissa kuukautta aikaisemmin. Totuttuun tapaan siirryttiin loisteliaaseen
loppuosaan ”The Golden Void”, joka puolestaan vaihtui huomaamatta kappaleeseen
”Where Are You Now?”. Tästä vanhasta kappaleesta ei ole koskaan julkaistu kunnon
studioversiota, eikä sitä ole pahemmin keikoillakaan kuultu. Uusi versio toimii
oikein hyvin, rokkaa hienosti, ja tuplalaulu antaa yksinkertaiseen rakenteeseen
kivaa melodiaa. Välillä jopa laulatettiin yleisöä kertosäkeessä! Vau. Sitten setti
jatkui Ruotsin tapaan uudella instrumentaalilla ”Out Here We Are”. Lupaavan,
taivaallisen kosketinalun jälkeen kappale muuttuu pikkuhiljaa suorastaan world
musiikiksi taustanauhalta tulevine saksofoneineen. Ei kyllä ihan parasta Haukkatuulta.
Tunnelmaa kasvattamaan tuli kuitenkin kaksi tanssityttöä Hawkwindin pyynnöstä
Finnwindin riveistä. Oikein mukava lisä! Seesteisen fiiliksen lopetti tehokkaasti
lujaa rokkaava Alan Daveyn säveltämä ”Sword of the East”, joka löytyy studioversiona
bändin The Xenon Codex -levyltä. Aivan loistava veto uudella, pitkähköllä
instrumentaalisella väliosalla. Tanssijat olivat tässä myös mukana.
Tämän jälkeen Brock ilmoitti, että lavalle on tulossa heidän hyvä ystävänsä
(no, olivat he ainakin kuukautta ennen Ruotsissa tavanneet…) Phil Monster Magnetista.
Olin hyvin ihmeissäni, että missäs Monster Magnetin Dave sitten on, hänen kun piti
taas tulla myös mukaan?! No, ”The Right Stuff” oli erittäin vankka ja hurja ilman
Wyndorfiakin, kestoakin oli yli kahdeksan minuuttia. Sitten seurasi toinen, myös
Monster Magnetin soittama kappale ”Brainstorm”. Brock ei ole viime aikoina pahemmin
Nik Turnerin sävellyksiä soitellut, joten tämä vanha yleisön suosikki oli erittäin
kiva kuulla. Kaksi kitaraa toimi oikein hyvin. Seuraavaksi oli vuorossa ”Angels of Death”,
joka tietysti toimi myös moitteettomasti. Loistavien kappaleiden kavalkadi jatkui hienosti
yhdellä suosikeistani: ”Psychedelic Warlords” oli itse asiassa aika lähellä Dark Sunin versiota!
Robert Calvertin sanoittama ”Spirits of the Age” on nyt nostettu taas esille, ja uusi
studioversio siitä on tulossa pian ulos singlenä. Tämä vanha livesuosikki sai nytkin
yleisön huutamaan mukana. Kyllä kahdella soinnulla todellakin voi tehdä hienon kappaleen!
Loistavaa. Tanssitytöt olivat taas lavalla luomassa robottimaista tunnelmaa. Toinen vankka
yleisön suosikki on ”Assassins of Allah” (alkuperäiseltä nimeltään ”Hassan I Sabha"), ja
tämä sai myös yleisön villiksi. Hauskaa kuulla satojen ihmisten laulavan ”hashish, hashish,
hashish, hashish”... Tanssijat olivat luonnollisesti mukana, ja itämainen tunnelma väliosassa
korostui hyvin. Tämä jyrä lopettikin sitten varsinaisen keikan. Pienen tauon jälkeen bändi
tuli takaisin lavalle ja veti alun perin sinkun b-puolella julkaistun rokkipalan ”Brainbox Pollution”.
Todella mukavaa päästä kuulemaan tätäkin kappaletta livenä! Varsinkin loppupuoli on erittäin hieno.
Seuraavaksi olikin sitten vuorossa keikan kohokohta, jota suurin osa yleisöstä oli odotellut:
Lemmy ilmestyi lavalle! Olimme todella onnekkaita, että Motörhead sattui soittamaan samoilla
festareille ja vielä samana päivänä, ja että kyseinen herra suostui soittamaan vanhan bändinsä
kanssa. Takahuoneessa Lemmy oli ollut kalpea ja epäsosiaalinen, mutta saatuaan valtaisan soundinsa
ulos kaapistaan, oli hän melko rennon oloinen. ”Silver Machine” kuulosti erittäin mahtipontiselta
kahdella kitaristilla (Phil oli jälleen mukana) ja kahdella Rickenbacker-bassolla varustettuna!
Lemmy myös lauloi, totta kai. Hieno lopetus mahtavalle keikalle, ja yleisö tuntui hyvin tyydytetyltä.
Jos huutoa ja taputusta olisi tullut pidempään, olisi yhtye soittanut vielä ”Master of the Universen”,
mutta tämä jäi tällä kertaa kokematta. Lisäksi Motörheadin keikan oli jo pitänyt alkaa viereisellä
lavalla. Niin kuin The Hypnomenin Pekka totesi keikan jälkeen: taisi olla tässä sitten nämä festarit.
Katselin silti toisella silmällä vielä Motörheadin, hieman Stray Catsiä ja Hanoi Rocksin, mutta
eivätpä ne paljon antaneet Haukkojen jälkeen.
Oli aivan mahtavaa nauttia suosikkibändistään festareilla kotimaassaan! Sadekin pysytteli
koko illan poissa, joten sekään ei tällä kertaa ollut nautintoa haittaamassa. Bändi toimii
hyvin ilman kosketinsoittajaakin, koska koneelta tulee paljon kosketintavaraa ja psykedeelisiä
ääniefektejä, jotka sekoittavat pään totaalisesti. Todella kummaa oli se, että en ainakaan
nähnyt useita Hawkwind -faneiksi tietämiäni tyyppejä. No, saavat syyttää itseään kun
missasivat tämän maailman parhaan yhtyeen ensimmäisen ja kenties viimeisen Suomen keikan.
Huhujen mukaan Brock on nimittäin jäämässä eläkkeelle kiertue-elämästä, mutta en tiedä pitääkö
tämä paikkaansa. Kivaa oli se, että tällä kertaa Hawkwindilla oli mukana myös merchandisea:
tuli ostettua sekä t-paita, kiertueohjelma että Spaced Out in London CD, jota myydään vain
yhtyeen kotisivuilla ja keikoilla. Syy Dave Wyndorfin poissaoloon selvisi muuten parin
päivän päästä: kaveri oli ollut kuumeessa, ja lääkäri oli käskenyt etsimään kolon jossa
levätä. En tiedä, miten Monster Magnetin oma keikka meni sunnuntaina, koska suuntasimme
kohti Helsinkiä onnellisina ja väsyneinä jo sunnuntai iltapäivänä. Yksi elämämme hienoimmista
viikonlopuista alkoi olla takanapäin.
Tässä vielä settilista:
Assault & Battery / Golden Void / Where Are You Now? / Out Here We Are / Sword of the East /
The Right Stuff / Brainstorm / Angels of Death / Psychedelic Warlords / Spirit of the Age /
Assassins of Allah / Brainbox Pollution / Silver Machine
[ takaisin alkuun ]
Sweden Rock Festival, Sölvesborg, Ruotsi, 10.–12.6.2004.
 Aina kun Hawkwind tulee Ruotsiin, on sinne lähdettävä. Viimeksi näin kävi 1993,
jolloin he soittivat Tukholmassa. Nyt oli vuorossa hard rock -festivaalit aivan
eteläisessä Ruotsissa keskellä vihantaa Skånea. Hieman hankalan matkan päässä
Suomesta siis, mutta eipä tuo paljon haitannut. Kun samaan reissuun yhdistyi
näppärästi vielä muutama päivä parin bändikaverini kanssa Kööpenhaminassa
Tanskassa hyvän ystävän luona, ei tarvinnut kauaa miettiä, pitäisikö lähteä.
Festarit aloitti Crazy Led of Mika Järvinen, joka siis on Five Fifteenin pääjehun
Zeppelinlainoja soittava pumppu. Ilman pressipassia olisi kyllä jäänyt bändi
näkemättä, koska pääportille oli varmaan parin tunnin jono. Tästä tulee ainut
miinus muuten erittäin hyvin organisoiduille festareille. Mika oli yhtä hullulla
tuulella kuin yleensäkin, ja heitti tietysti myös standardiksi muodostuneen
lavarakenteissakiipeilynumeronsa. Bändi soitti kaikki ennalta arvattavat Led Zeppelin
-klassikot oikein mallikkaasti. Mika kehuskeli myöhemmin, että on se hienoa, että
porukka osaa kaikkien biisien sanat, vaikkeivät he ole edes julkaisseet yhtään
levyäkään! Tämän jälkeen suuntasimme katsastamaan ruotsalaista Astral Doorsia,
joka oli perinteistä heavyä hyvin paljon Dioa matkivalla laulajalla. Tulipa
coverina myös Black Sabbathin Heaven and Hell sekä Rainbowtakin. Ei paha,
mutta ei heillä kyllä mitään uutta tarjottavaakaan ollut. Tästä sitten pienen
välipalan ja kalliin oluen jälkeen takaisin Sweden Stagelle, jossa Abramis Brama
aloitteli tiukkaa settiään. Tämä ruotsiksi laulava 70-luvun tyylinen hard rock -pumppu
olikin yllättävän kova, varsinkin enempi Black Sabbath -tyyliset kappaleet toimivat
oikein hyvin. Täytyy perehtyä tarkemmin.
Judas Priest
D.A.D. oli hauskasta ulkonäöstään huolimatta (basisti oli pukeutunut Kapteeni Amerikaksi)
juuri niin tylsä kuin arvelinkin, joten oli syytä käydä tarkistamassa Entombedin livekunto,
joka olikin erittäin kova. Pojat tykittivät energistä ja aggressiivista mättöään eläimen
raivolla. Vähän turhan rankkaa minulle, mutta diggasin kuitenkin. Memory Gardenin piti
olla doomia, mutta ei se kyllä ihan minun käsitystäni tästä kunniakkaasta musiikkityylistä
vastannut. Tämän jälkeen oli tsekkauksessa Helloween, joka ei kyllä pahemmin kolahtanut.
Walls of Jerichon aikoina olisi asia ollut täysin toisin... Sitten olikin vuorossa
ensimmäisen illan pääesiintyjä Judas Priest! Rob Halford on palannut, ja odotin
innolla yhtyeen ainutta Skandinavian esiintymistä tällä kiertueella. Olin nähnyt
yhtyeen viimeksi muistaakseni vuonna 1988, joten olikin jo aika päästä taas rokkaamaan
kunnolla. Priest heitti pitkän keikan koostuen lähinnä vanhoista klassisista hiteistä
tyyliin ”Victim of Changes", ”Breaking the Law” ja ”Living After Midnight". ”Painkiller” ja
”Touch of Evil” vuodelta 1990 olivat uusinta kamaa, mitä tuutista tuli. Eivätpä äijät
Robin kanssa ole tuon jälkeen mitään julkaisseetkaan. ”Turbo Lover", josta en aikaisemmin
ole paljoa pitänyt, kuulosti yllättävän hyvältä, ja muissakin biiseissä oli hauskaa ajatella,
mitä Rob oli sanoituksissa tarkoittanut, nyt kun hän on tullut ulos kaapista. Eipä näyttänyt
onneksi homouden avoin tunnustaminen festareiden heviurpoja haittaavan, vaan kaikki olivat
keikasta todella innoissaan. Hieno lavashow, loistava meno ja uskomattoman hyvää musiikkia!
Täytyy kaivaa taas vanhat levyt naftaliinista. Judas Priestin soitti seuraavat kappaleet:
Hellion / Electric Eye / Metal Gods / Heading Out To The Highway / The Ripper / Touch Of Evil /
The Sentinel / Turbo Lover / Victim Of Changes / Diamonds & Rust / Breaking The Law /
Beyond The Realms / The Green Manalishi (With The Two Pronged Crown) / Painkiller /
Hell Bent For Leather / Living After Midnight / United / You Got Another Thing Coming.
Perjantai oli minulle kaikista odotetuin festaripäivä, sillä silloin soittivat kaksi
lempiyhtyettäni Hawkwind ja Monster Magnet! Sää ei ikävä kyllä ollut myötä, vaan välillä
tuli rankkojakin kuuroja. Hieman krapulaisina saavuimme ystävieni kanssa paikalle katsomaan
Grand Magusta vähän ennen kolmea. Tätä jo voi kutsua doom metalliksi. Hyvä bändi, lähinnä
mieleen tulee ehkä Candlemass, mutta G.M. on hieman rankempi. Loppukeikka oli pakko jättää
väliin, jottei myöhästynyt liikaa Opethin keikalta. Opeth oli erittäin ammattimainen ja
kaverit kuulostivat hyvältä. Hieno yhdistelmä death metallia ja teknistä progeheviä toimii
näköjään hyvin myös livenä. Uskomatonta miten bändin laulaja pystyy vaihtamaan laulutyylin
örinästä kauniiksi ja melodiseksi lauluksi aivan saman tien!
Hawkwind
Tästä olikin sitten suunnistettava suoraan päälavalle valmistautumaan Hawkwindin keikkaan.
Bändi soitti jo yllättävän aikaisin puoli viideltä, mutta tämä onneksi lisää mahdollisuuksia
muistaakin keikasta jotain... Ilmassa oli jotain pyhän ja juhlavan tuntua, kun ensimmäiset
tahdit ”Assault & Batterystä” kajahtivat ilmoille. Brock ei aluksi saanut ääntä kitarastaan,
mutta yhden pedaalin painalluksen jälkeen asia oli kunnossa. Bändihän on taas karsiutunut
kolmimiehiseksi (Brock/Davey/Chadwick). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä runsaslukuisempi
”super” bändi Arthur Brownilla, Tim Blakellä, Huw Lloyd-Langtonilla ja muilla vahvistettuna,
mutta hyvä näinkin. Koska oli kyse kuitenkin hevifestareista, oli yhtye ilmeisesti päättänyt
vetää vähän raskaamman keikan. Jossain biiseissä ei ainakaan kuulunut olevat paljonkaan
kosketintaustoja, vaan pojat rokkasivat vain täysillä peruskokoonpanolla. Alan Daveyn
basso oli esikuvansa Lemmyn mukaisesti erittäin kovalla, jopa niin että Brockin kitara
hukkui paikoitellen vähän sen alle. Richard Chadwick jaksoi takoa rumpujaan kuin kone:
kaverin täytyy olla todella kovassa kunnossa. Vanhojen klassikoiden lisäksi oli
mielenkiintoista kuulla myös muutama uusi kappale, jotka ilmeisesti ovat myös syksymmällä
ilmestyvällä uudella levyllä, jota onkin saatu odotella jo aivan liian pitkään. Ennen keikkaa
olivat Monster Magnetin pojat pitäneet palaveria Hawkwindin kanssa, ja lopputuloksena oli se,
että Dave Wyndorf ja Phil Caivano tulivat lavalle mukaan soittamaan vanhaa Bob Calvertin
kappaletta ”The Right Stuff”! Tämä olikin ehdottomasti eräs keikan kohokohdista, ja yleisö
oli aivan villinä. Hienoa tietää, että sama tulee toistumaan myös Turun Ruisrockissa.
Loistava ja ikimuistettava keikka, ei voi muuta sanoa. Tässä soitetut kappaleet:
Assault and Battery / Golden Void / Where Are You Now? / Out Here We Are / Sword of The East /
The Right Stuff / Psychedelic Warlords / Wings / Angela Android / Spirit of the Age /
Assassins of Allah / Brainbox Pollution / Ejection.
Monster Magnet
Hawkwindin jälkeen ei oikeastaan muilla bändeillä olisi ollut enää niin väliä. Testamentia
tuli tihruiltua hetken aikaa, mutta tuli kyllä keskityttyä enempi juomaan ja ruokaan.
Hirvikebab jyrää! Monster Magnet sai taas kiinnostumaan kahdeksalta. Olin missannut yhtyeen
kummatkin Helsingin keikat (1995 ja 2004), jan olin hyvin innokas näkemään heidät
ensimmäisen kerran. Bändi oli hyvässä vedossa, ja rokkasi niin maan perkeleesti.
Dave oli saanut kovat kiksit laulettuaan idolinsa Dave Brockin rinnalla, ja sen huomasi.
Uudet miehet olivat selvästi jo täysin sopeutuneet yhtyeeseen. Tuntui siltä, että suurin
osa 20 000-päisestä yleisöstä oli tullut Monster Magnetin groovaavaa stoner rockia katsomaan.
he soittivat todella loistavan, energisen keikan. Tässä on Monster Magnetin settilista:
Atomic Clock / Dopes to Infinity / Supercruel / On the Verge / Powertrip / Melt / Elephant Bell /
Dinosaur Vacuum>Brainstorm>Dinosaur Vacuum / Unbroken / Zodiac Lung / Radiation Day / Monolithic /
Negasonic Teenage Warhead / Spacelord / Spine of God.
Tämän jälkeen vietin hetken aikaa katsellen UFOa, ja sitten olikin vuorossa lauantain pääesiintyjä
Scorpions. Imelillä slovareilla maineensa pilannut bändi toimikin yllättävän hyvin, ja jaksoin
katsoa koko keikan loppuun, tosin osittain kaljateltan puolelta, myönnettäköön. Sitten ei muuta
kuin mansikkafarmarin takapihalle jatkobileisiin vielä muutamaksi tunniksi onnellisessa huumassa.
Scorpionsin settilista:
New Generation / Love Em Or Leave Em / Bad Boys Running Wild / We'll Burn The Sky / The Zoo /
Deep & Dark / Coast To Coast / Lovedrive / Through My Eyes / Remember The Good Times /
Tease Me Please Me / Blackout / Blood Too Hot / Big City Nights / Still Loving You /
Rock You Like A Hurricane / Hit Between The Eyes / When The Smoke Is Going Down.
Sunnuntaina olo olikin melkoisen heikko, ja olisi melkein kannattanut jäädä telttaan koomaan.
Pienellä parantelulla elämä kuitenkin voitti, ja lähdimme jälleen festarialueelle. Tämä päivä
oli bänditarjonnan kannalta ilman muuta heikoin, yhtään minua todella kiinnostavaa yhtyettä
ei ollut tiedossa. Ensimmäinen jonka panin merkille oli Heart, joka oli varmaan kevyin koko
tapahtuman esiintyjistä. Laulajan ääni toimi edelleen erittäin hyvin, ja muutenkin bändi oli
yllättävän hyvä. Foghatia tuli seurattua hetken verran, ihan ok meno, muttei kovin kiinnostavaa.
Sitten piti mennä tarkistamaan entiset treenikämppänaapurit Lepakolta: Children of Bodom soitti
Sweden Stagella. Me aina Dark Sunin kanssa ihmettelimme, että miten ne jaksavat lirutella samoja
juttuja päivästä toiseen, mutta onpa ollut treenauksesta hyötyä. Todella paljon näytti heillä
olevan faneja paikalla. Loppukeikkaa ei kyllä enää jaksanut, ja piti lähteä vaeltelemaan.
Sattumalta näimme pätkän takavuosien USA:laista thrash metal -hirmua nimeltään Hirax, joka
olikin yllättävän hyvä. Tapasin bändin jätkät pikaisesti myös yleisön joukossa perjantaina,
ja he vaikuttivat oikein mukavilta. Sitten oli vuorossa selvästi yksi yleisön suosikeista:
Suomen metalliylpeys Nightwish. En ollut heitä aikaisemmin nähnyt, joten olin kiinnostunut.
Tarjan hieno ääni sopii hyvin karuun, melodiseen ja kauniiseen metalliin, ja livenäkin bändi
toimi oikein hyvin. Tämä uusi hittibiisi ”Nemo” on ihan oikeastikin hyvä! Armoton sadekuuro
vain pilasi jonkin verran nautintoa, varsinkin kun olin tyhmänä jättänyt sateenvarjoni leiriin.
Menin juuri ennen sateen alkua kaljatelttaan, mistä oli mahdollista myös katsella bändiä.
Joukkohysterian ainekset olivat käsillä, kun muutama tuhatta ihmistä yritti väkisin tunkeutua
kaljatelttaan kovimman sadekuuron aikana. Pahimmilta onnettomuuksilta kuitenkin onneksi
vältyttiin. Tämän jälkeen sitä oli niin poikki, että oli pakko jättää UDO ja Europe väliin,
ja mennä nukkumaan.
Kaiken kaikkiaan erittäin onnistuneet festarit. Paikka oli hyvä, tarjonta melkoisen
monipuolista (ei black metallia?!), ruokavaihtoehtoja riitti (blinit ehkä paras! Villisika
jäi maistamatta...), ja ruotsalaiset hevidiggarit sekä avaruuspäät olivat hyvin ystävällisiä ja
avoimia. Eipä ole ikinä Suomessa festareilla tullut niin moni tuntematon juttelemaan. Ainut
hieman uhkaava juttu kävi, kun joku helvetin enkeli alkoi lähennellä uhkaavasti miespuolista
ystävääni, mutta sekin tilanne laukesi. Jos ensi vuonna on myös tiedossa jotain Hawkwindin ja
Monster Magnetin tyylistä tavaraa, saatan hyvin olla taas tien päällä. Sweden rocks!
[ takaisin alkuun ]
Hidria Spacefolk / Kuusumun Profeetta, Tavastia, 3.4.2004
Tälle keikalle oli pakko mennä, vaikka kyseessä olikin torstai-ilta.
Samaa mieltä oli ollut sadoittain muitakin psykedeelisen rockin ystäviä,
sillä Tavastia oli täyteen pakattu. Osa porukasta oli varmasti kuulemistani
keskusteluistakin päätellen juuri vasta kuullut Kuusumua radiosta ja tullut
paikalle ihan mielenkiinnosta. Hyvä niinkin.
Parvi oli aluksi kiinni, mutta se jouduttiin pian avaamaan väenpaljouden takia.
Yhdistelmänä Hidria ja Kuusumu ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta kyllä
se silti yllättäen toimi.
Hidria aloitti tapahtuman joskus puoli yhdentoista jälkeen soittaen tiukan
setin uutta ja vanhaa instrumentaaliavaruusrokkiaan. Kaverit soittivat loistavasti,
ja tuntuivat olevan hieman normaalia skarpimpia. Olisiko syynä tähän ollut se,
että keikka taltioitiin kahdella kameralla? Myös ääni otettiin MD:lle pöydästä
ja tilamikeillä. Visuaalisesti oli panostettu sen verran, että yhtyeen taakse
heijastettiin tavaraa kahdella videotykillä, mikä toimi mukavasti. Muuten valaistus
oli hieman tavallista valoisampi ja vähemmän UV-painottunut, varmaankin tuon
nauhoituksen takia. Yleisö otti bändin riemulla vastaan, vaikka joraamista
esiintyikin normaalia vähemmän. Kyseessä oli sentään torstai-ilta.
Tässä Hidrian soittamat kappaleet:
Pangaia (mp3) /
St. Eve (mp3) /
Kifi (mp3) /
Terra Hidria (mp3) /
Agent Entropos (mp3) /
I - Mantra (mp3) /
Gnomen (mp3)
Hieman kummaa oli, että DJ-musiikkia ei tullut lainkaan keikkojen jälkeen,
vaan yleisö joutui värjöttelemään hetken hiljaisuudessa. Olisihan sinne nyt
jonkun äijän voinut hoitaa levyjä pyörittämään. Kuusumun Profeetalle eivät
jumalat olleet suoneet aivan parhaita mahdollisia soitto-olosuhteita:
kitaristi Jyrki Laihon isä oli juuri kuollut, ja Jyrki oli estynyt tulemaan
paikalle. Osanottomme. Bändi esiintyi siis seitsemän jäsenen voimin, ja
kieltämättä toista kitaraa jäi kyllä paikoitellen kaipaamaan. Varsinkin
rankemmissa mättöosissa olisi tuplakitaravalli ollut paikoillaan. Onneksi
kaksi torvisoittajaa on mukana myös livekokoonpanossa antamassa lisäväriä.
Laulaja Mika Rättö ei enää soita ollenkaan akustista kitaraa, vaan hän istui
melko tiukasti Fender Rhodesinsa takana. Huuliharppua hän soitti myös. Hänen
voimakas laulunsa toimi hyvin, vaikka voinkin ymmärtää, miksi se on joillekin
hieman liikaa. Hänen ääntään joko rakastaa tai inhoaa, ja minä kuulun selkeästi
ensimmäiseen ryhmään. Yhtye teki parhaansa, vaikka yksi kitaristi puuttuikin,
ja homma toimi kyllä minusta hienosti. Bändi soitti sekä rauhallisia balladeja
että raskaita ja synkkiä heavyvyörytyksiä. Tunnelman vaihdokset olivat melkoisia,
varsinkin hyppy pehmeästä kappaleesta ”Kynttilät syttyvät varhain” hurjaan
”Rankaisun ylhäinen ruhtinas” -tykitykseen. Setissä painottuivat uuden levyn
kappaleet, mutta mukana oli myös muuta materiaalia, myös julkaisematonta.
Todella mielenkiintoista kuulla jo uutta materiaalia, koska Kuusumun Profeetan
kehityskulku on melkoisen ennalta-arvaamaton. Valoihin ei juurikaan keikan
aikana panostettu. Oma valomies olisi ollut paikallaan lisäämään tunnelmaa.
Näistä muutamista puutteista huolimatta tämä oli yksi parhaista tavoista viettää
torstai-iltaa Helsingissä talviaikaan. Tässä on illan settilista Kuusumun Profeetan osalta:
Hämärän enkeli / Noita / Kynttilät syttyvät varhain / Rankaisun ylhäinen ruhtinas / Jumalat liekeissä / Ammeellinen kyyneleitä /
Saa rakkaus vuoria odottaa / Morsius kuoleman
---------
Muistokirjoitus
[ takaisin alkuun ]
Spiha @ Tavastia, 11.4.2004
Tavastialle oli pääsiäisen jälkimaininkeihin kerääntynyt mukava määrä yleisöä. Monet olivat varmasti tulleet katsomaan myös
levynjulkaisukeikkaansa heittävää Reprintediä, jota en ollut itse aikaisemmin kuullutkaan. Spiha, stadin kovin rokkijyrä näytti
taas, kuka käskee. Yhtye aloitti parilla uudella biisillä, ja yleisö oli täysillä mukana viimeistään ”Egoreactorin” aikana.
Bändi soittaa aina vain tiukemmin ja paremmin, ei voi muuta kuin ihastella. Volyymiäkin riitti tällä kertaa, lahkeet lepattivat
kiitettävästi. Yhtye soitti CD:ltään kaikki kappaleet ”Monsteria” ja ”Freedom Fuelia” lukuun ottamatta. Mukaan siis mahtui hieman
rauhallisempiakin kappaleita kuten ”If I Fall", mutta pääosin mentiin täysillä ja ilman armoa. MC5 ja The Stooges olivat taas
hyvin edustettuna. Spihan kitarat ovat tätä nykyä hyvin raskaat ja raa'at, vaikkakin Juntzan soolot ovat todella taiturillisia.
Laulaja Nenne, alias Henry Lee Rock, Rokkikukko nro 1, oli vedossa ja ääni toimi hyvin. Erikoismaininta myös basisti Bomberille
erittäin energisestä esiintymisestä! Mahtavaa bassottelua. Spihassa on hienoa raskauden, groovaavuuden ja tiukkuuden lisäksi
myös koskettimet, jotka tuovat kappaleisiin paljon lisäväriä. Loppupuolella keikkaa kuultiin tuleva hittibiisi ”Icebreaker",
joka julkaistaan sinkkuna 16.4. Käykäähän kaikki hakemassa oma kappaleenne! Kyllä nämä pojat osaavat stonerillaan päät räjäyttää.
Kaiken kaikkiaan loistava, energinen keikka, jonka jälkeen ei Reprintedin hengetön rokki oikein uponnut.
www.spiha.net
Settilista:
King of the Reason / Planet Horse / Egoreactor / Altamont / I Ain't the One / If I Fall / Samurai of the Sound / Bloodrain / Icebreaker / Scratch / If I Ever Let You Go / Sheaster
[ takaisin alkuun uusimmat | 2006 | 2004 ]
| |
|
