Blandbladen - haastattelu (maaliskuu 2004)
Blandbladen on hyvin kiinnostava uusi bändi Malmöstä, Ruotsista, joka
soittaa instrumentaalista psykedeelistä ja progressiivista space rockia
hieman Gong/Hillage/Ozric Tentacles -tradition mukaisesti. Tämä mahtava,
mutta toistaiseksi melko tuntematon yhtye on tulossa soittamaan klubillemme
kolmas huhtikuuta, joten lyhyt haastattelu oli selkeästi paikallaan. Kysymyksiini
vastaili yhtyeen kitaristi Sebastian Wellander.
Milloin Blandbladen perustettiin, ja mistä nimi sai alkunsa?
Sebastian Wellander: Yhtye pistettiin pystyyn elokuussa 2001. Aluksi nimemme oli "Ljuvar"
kunnianosoituksena sen nimiselle ystävällemme Islannissa. Blandbladen -nimi
keksittiin bailuissa, joissa me vain leikittelimme erilaisilla yhdistelmillä
sanoja, jotka eivät oikeastaan olleet yhteyksissä mihinkään. Mutta kun Blandbladen
tuli esiin, meistä kaikista siitä tuli cooleja mielleyhtymiä. Metsät, luonto,
lehdet…ja me itse siellä keskellä.
Kuka soittaa mitäkin instrumenttia bändissä?
Onko kokoonpano pysynyt samana alusta asti?
SW: Ola: syntsa & Fender Rhodes, Dave: basso, Sebastian: kitara, ja Kaufmann: rummut
ja lyömäsoittimet. Kokoonpanossa on tapahtunut pieniä muutoksia perustamisen jälkeen.
Ihan alussa oli kaksi kitaristia,minä, Sebastian ja kaveri nimeltään Mårten, joka jäi
eläkkeelle lähteäkseen pohjoiseen työskentelemään porojen (!) kanssa. Sitten meillä
oli myös eri rumpali nimeltään Eric, joka lähti muutaman kuukauden jälkeen. Joulukuusta
2001 lähtien, kun Kaufmann liittyi mukaan, on kokoonpano pysynyt samana.
Kuinka sävellätte musiikkinne?
SW: Pohjimmiltaan jammailemme ja improvisoimme monia eri teemoja ja tyylejä joista
loppujen lopuksi kehittyy kappaleita. Toisinaan kaikki loksahtaa paikoilleen hyvin
nopeasti, joskus taas saatamme käyttää kuukausia yhden teoksen kokoamiseen. Voitaneen
sanoa, että Dave ja Kaufmann pistävät kehiin suuren osan rytmistä ja groovesta, ja
Ola ja minä (Sebastian) tuotamme pääosin melodiat ja tunnelmat.
Minkälainen on musiikilllinen taustanne, edelliset bändit jne.?
SW: Olemme kaikki olleet lukuisissa bändeissä ennen kuin pistimme hynttyyt yhteen
Malmössä. Lyhyesti: Dave: "The Unkinds", "Sarcasm" ja dieselin kastelema "Mother Superior"
Uppsalassa. Raskaasti rokkaavia tyyppejä, todella. Sebastian: minä ja Ola tulemme
Tukholman eteläpuolelta Örebrosta, jossa soitimme progressiivisessa blues-psych -
bändissä nimeltään Down Good Rider. Noihin aikoihin meillä oli tavallaan bändi
joka kellarissa. Ola soittaa myös psykedeelisessä trance-duossa Derango, joiden
pari biisiä julkaistaan pian muutamilla kokoelmilla. Heidät kannattaa tsekata!!!
Kaufmann on ainut Malmöläinen yhtyeessä, ja hänellä on melkoisen pitkä historia
paikallisten progesankareiden kanssa "The Carpet Knightsissa". Yhtye on yhä
toiminnassa, mutta uudella rumpalilla.
Kerro jotain ensimmäisestä I Grevens Tid -julkaisustanne. Jotkut kappaleista
ovat myös tällä splittivinyylillä, miten se tapahtui?
SW: Tämä julkaisu oli tavallaan meille uraauurtava, koska emme olleet koskaan
aikaisemmin nauhoittaneet materiaaliamme. Äänite on erittäin yksinkertainen
ilman päällekkäisnauhoituksia paitsi kongarumpujen ja muiden lyömäsoittimien
osalta. Pistimme vain kamat pystyyn treenikämpällemme ja annoimme mennä.
Lopputulos oli melkoisen ok, mutta olisi tosiaan jo aika nauhoitella uutta kamaa.
Tuolloin kappaleet olivat todella tuoreita…
Splittivinyyli oli "Sovjetissa" soittavan, Jesus-nimisen kaverin yhdenmiehen
projekti. Hän pyysi meiltä luvan julkaista kaksi kappaletta "I Grevens Tidiltä"
yhdessä hänen bändinsä kanssa, ja tämä kaveri on tavallaan vinyylifriikki, joten
hän halusi jokaisessa levyssä olevan erilaisen, käsinmaalatun kannen. Oli sääli,
että meillä ei ollut tuolloin uutta materiaalia valmiina tuota julkaisua varten,
mutta siitä tuli joka tapauksessa melkoisen tyylikäs.
Mitkä ovat suurimmat vaikuttajanne? Suosikkibändit?
SW: Vaikuttajien kirjo meillä kaikilla on valtava. Meillä on paljon eri suosikkiartisteja,
joten on vaikeaa mainita mitään erityisiä bändejä, mutta suuri osa vaikutteistamme
tulee 70-luvun progesta, jatsista, punk rockista, trancesta ja chill-outista. Me
otamme vaikutteita myös luonnonäänistä.
Kuinka kuvailisit Blandbladenin musiikkia?
SW: Me viemme yleisön matkalle toisenlaiseen mielentilaan. Kutsumme kuulijat liittymään
kanssamme erilaisiin äänimaastoihin, maisemiin ja kosmisiin energioihin. Joskus se
on hyvin intensiivistä ja rankkaa, joskus se on rauhallista ja tunnelmallista.
Soitatteko paljon livenä? Paras keikka tähän asti? Miksi?
SW: Melko paljon nykyään. Meillä oli läjä keikkoja viime vuonna, yksi
Kööpenhaminassa ja loput Ruotsissa. Tämä vuosi on mennyt hyvin tähän asti.
Meillä on ollut toistaiseksi kaksi keikkaa, ja kolme hoidetaan vielä ennen
kuin saavumme Psychotropic Zoneen.
Meillä kaikilla on omat suosikkikeikkamme, mutta mainitakseni kaksi
niistä…yksi oli Brekillessä Etelä-Ruotsissa. Se oli folk-musiikki tapaaminen,
jossa oli hyvin mukava tunnelma. Aloimme soittaa ladossa 4:n aikaan aamuyöstä
soittaen auringonnousun tahdissa kaikkien ihmisten tanssiessa ladon sisällä
ja ulkona…siitä tuli todella hyvä fiilis. Toinen mainittava keikka oli
rumpalimme synttärikeikka viime syksynä Cilla's kök - nimisessä paikassa
täällä Malmössä. Olimme kaikki hyvällä tuulella, soundi oli mahtava ja
yleisö innoissaan.
Minkälainen on Blandbladenin keikka? Miksi ihmisten
kannattaisi tulla katsomaan teitä livenä?
SW: Blandbladenin keikka on intensiivinen, kaunis ja psykedeelinen kokemus.
Jos haluat tulla nostatetuksi toiseen mielentilaan, me viemme sinut
unohtumattomalle tripille. Viemme sinut edestakaisin ajassa ja toivottavasti
rantaudumme sen jälkeen samalle planeetalle…
Mitä haluatte saavuttaa bändinä? Musiikilliset tavoitteenne?
SW: Suurin tavoitteemme on aina tulla paremmiksi siinä mitä teemme, tuoda kappaleita
sekä yleisön hämmennykseksi että itsellemme. Pystyä tulemaan sillä toimeen
kokopäiväisesti ja jakaa luovuutemme ja ideamme muun maailman kanssa.
Kuinka usein bändinne treenaa?
SW: 3-4 kertaa viikossa, 3-5 tuntia kerrallaan.
Onko teillä ollut onnea levy-yhtiöiden kanssa? Haluaisitteko
olla suurella yhtiöllä?
SW: Ei tähän mennessä…mutta ehkä myöhemmin keväällä kunhan olemme
nauhoittaneet uudet biisimme. Ei meitä haittaisi olla suurella
yhtiöllä, kunhan meidän ylitsemme ei hypittäisi. Haluamme säilyttää
täyden kontrollin.
Oletteko nauhoittaneet mitään ensimmäisen julkaisun jälkeen?
Onko suunnitelmia tehdä toinen levy?
SW: Olemme tehneet vain yhden nauhoituksen tähän mennessä. Seuraava pitäisi
nauhoittaa tänä keväänä/kesänä. Kuulimme levylafkasta täällä Malmössä,
joka olisi kiinnostunut julkaisemaan seuraavat nauhoitukset CD:nä.
Tiedämme myös kaverin, joka on halukas julkaisemaan saman vinyylillä,
joten ehkä me saamme sekä CD- että vinyylipainoksen seuraavasta julkaisusta.
Muita tulevaisuuden suunnitelmia?
SW: Soittaa yhä useammin, säveltää uusia kappaleita, pitää hauskaa ja tarjota
teille kuuntelijoille nautinnollista aikaa.
Space is the place!
www.blandbladen.tk/
Kiitokset Sebastianille vastauksista. Tulkaa kaikki katsomaan yhtyettä
Stella Star Clubille 3.4.2004, ette tule pettymään! Mukana myös Verde ja Kliniczny.
[ takaisin alkuun ]
|